sunnuntai 30. toukokuuta 2010

Pikkumiehelle

Tänään vietettiin Tyttösen serkkupojan ristiäisiä,
kauniin nimen sai.

Meiltä meinasi juhlat jäädä väliin,
Tyttöselle kun ilmaantui eilenillalla muutama punainen näppy: vesirokko!
Aamulla näppyjä oli muutama lisää,
onneksi ei toistaiseksi ainakaan kovin paljoa eikä kuumetta.
Juhlijoista kaikki toista serkkutyttöä lukuunottamatta olivat sairastaneet rokon
ja niinpä uskaltauduimme liikkeelle,
kun Tyttönen kuitenkin oli ihan hyväntuulinen.
Toiveena jopa oli, että tuo serkku rokon saisi...

Lahjaksi meni pari omatekoistakin juttua.






HeiLeg-pupu

Malli: oma
Lanka: Novita Kotiväki ja Tennessee
Koukku: 2,5 mm


Nyt valmistui jo toinen pupu, eilen illalla vielä tein viimeistelyjä.
Tämä on kooltaan vähän pienempi, noin 40 cm.
Malli taasen omasta päästä ja näistä ei ainakaan
toistaiseksi ole minkäänlaisia muistiinpanoja...
Tehty vain mutu-tuntumalla ja sopiva tuli!

Virkatuissa leluissa on se hyvä puoli,
että osat jäävät heti oikeinpäin.
Tuo kapeiden jalkojen ja käsien kääntäminen kun on aika hankalaa puuhaa.
Samalla tulee aloituslangat pääteltyä
ja lopetuslangalla sitten yhdistetäänkin osat vartaloon.
Kätevää!

Tämä on tietysti poikapupu, Petteri.
Ja Petteri sai päälleen virkatut shortsihaalarit näin kesän kunniaksi. =)
Tämä on vauvaystävällinen pupu,
ei sisällä mitään irtoavia osia.
Henkselien kiinnitykseen olisin halunnut laittaa napit,
mutta jätin ne edellä mainitusta syystä pois.






Tälläisen pienemmän version voisi Tyttösellekin vielä joskus myöhemmin tehdä...







Mustikka-myssy

Malli: muokkaus Ullasta
Lanka: Novita Tennessee
Puikot: Knit pro 3,5 mm


Tämä myssy on samanlainen kuin Tyttöselle tekemäni Mansikka-myssy
ja aivan samankokoinenkin,
serkku kun kasvaa kovalla vauhdilla Tyttöstä kiinni. =)

Nyt kutominen sujui nopeasti, kun ei mennyt aikaa
ylimääräiseen säätämiseen niinkuin edellisen kanssa.







Kirsikkapuun blogissa näin vähän aikaa sitten kivan idean.
Niinpä minäkin ostin Tyttöselle oman "kirjan"
johon aion laittaa ylhäälle edistysaskeleita kehityksessä,
kaikkia kivoja touhuja ja sanomisia sitten isompana.
"Kirjan" kanteen laitoin Tyttösen kuvan,
tietää heti kenestä se kertoo... =)

Olipa hyvä, että tuon jutun satuin lukemaan juuri nyt:
puolen vuoden kohdalla on hyvä aloittaa muistelmien kirjoittaminen.
Ehtii laittamaan kaikki merkittävät jutut ylös, ennenkuin ne unohtuvat.




8 kommenttia:

  1. Taas ihanainen pupu :) Tuo kirja onkin todella hyvä idea, itsellä jäänyt sen vauvakirjan täyttäminen hieman vaiheeseen. Samaten valokuvat on laittamatta. Pitäisi ottaa itseä niskasta kiinni!

    VastaaPoista
  2. Pupu ja myssy ovat molemmat suloisia :)! Kirja on ihana olemassa, kun vain tosiaan muistaa laitella ylös aina heti pian tapahtuneen jälkeen. Itsellä saisi olla kaikkien kolmen kirjat vaikka keittiön pöydällä, että tulisi merkittyä. Sitä luulee muistavansa aina niin kauan, kunnes sitten jo huomaakin unohtaneensa...;).

    VastaaPoista
  3. Tuo pupu on aivan IHANA!!! Kertakaikkisen suloinen <3 Ja tuo kirjan pitäminen on hyvä idea..meilläkin on muistelo kirja Tildasta ja sinne on jo ehditty vaikka ja mitä hauskaa raapustaakin..mukava lukea sitten isona tyttönä! :)

    VastaaPoista
  4. Siinähän se nyt on, tyttöpupun sulhanen. Niin hieno! Kai kohta perustat HeiLeg -toiminimen ja pupujen nettikaupan? Tuollaisen pupun voisin sieltä käydä ostamassa. :)

    Kaunista viikonloppua!

    VastaaPoista
  5. Kiitos taas kaikille ihanista kommenteista!

    Noista pupuista kyllä itsekkin tykkään kovasti. =)
    Pientä putiikkia olen välillä ohimennen ajatellut, mutta ei ainakaan tällä hetkellä ole niin paljon aikaa, että ehtisi myyntiin tehdä, ainakaan kovin paljoa. Ja niin paljon olisi noita omia juttuja suunnitteilla... Ehkä myöhemmin tai pienimuotoisesti, koskaan ei voi sanoa "ei koskaan".

    Kirjaan kirjoittelin pikaa "takautuvasti" asioita alkutaipaleelta ja nyt jo tullut uusiakin merkintöjä, jokapäivä kun melkein opitaan jotain uutta. Kehitys on nyt aika huimaa! Pitää tosiaan säilyttää kirjaa kädenulottuvilla, että tulee asioita kirjoitettua muistiin.

    VastaaPoista