perjantai 29. lokakuuta 2010

Kauniisti järjestyksessä



Minä en ole mikään himoleipoja, vaikka herkut maistuvatkin.
Lähinnä leivon juhliin ja jouluksi.
Silti minulta löytyy erinäinen määrä reseptejä.

Kauan on jo pitänyt tehdä resepteille jotain ja laittaa ne järjestykseen...
Keväällä jo aloittelin hommaa, joka jäi sitten kesken
ja nyt kun piti Tyttösen synttäreiden tarjottavia miettiä
sain inspiraation tehdä työn vihdoin loppuun. 






Tuunasin reseptejä varten kasion:
A5 kokoinen Nalle Puh-kansio, jonka lopulta päädyin
päällystämään punavalkoruutuisella kontaktimuovilla.
Vähän pelkäsin, että näkyykö kansion alkuperäinen kuva läpi,
mutta onneksi huolehdin turhaan, hyvin peittyi.
Ja teksti on kirjoitettu valkoiselle kontaktimuoville ja liimattu paikalleen.

Hyvä tuli!
Kuosi sopii mielstäni hyvin  keittiöön,
 lisäksi muovi suojaa kansion pintaa likaantumiselta ja kulumiselta.









Osa resepteistä on lehdistä leikattuja ja osa käsin kirjoitettuja.
Ne on liimattu vanhoista tapettikirjoista leikatuille alustoille
ja lopuksi sujautettu muovitaskuihin.
Ohjeet voi kansiosta irrottaa leipomisen ajaksi
ja taskut suojaavat silti niitä likaantumiselta.
Reseptit olisi tietysti voinut laminoida, ehkä joku päivä teenkin niin...
Mutta nyt on järjestäminen vihdoin tehty
ja kansioon on nyt helppo lisäillä uusia ohjeita. =)





10 kommenttia:

  1. Tällainen tulis kyllä niin tarpeeseen! Aina tulee mietittyä reseptejä lehdistä selaillessa, että pitäis ottaa talteen, mutta ikinä en oo vielä ottanut :D

    VastaaPoista
  2. Mun on pitäny tehdä sama homma jo varmaan vuosia ;) Reseptit vaan kasaantuu, osa varmaan häviikin tai jää ottamatta talteen, mutta enpä silti saa aikaseksi, tollasissa jutuissa oon tosi aikaansaamaton.. :D

    VastaaPoista
  3. Kiva kansio! Mie oon kirjottanu yhteen vihkoon kaikki parhaat reseptit.

    VastaaPoista
  4. Kaunis kansio! Mullakin (kuten näemmä monilla muilla) olis tämä homma edessä. Olen toivoton reseptien keräilijä ja niitä tulee vaan tungettua sen reseptikirjan väliin mutta niiden liimaaminen sinne jää aina. Eli hattua nostan! :)

    VastaaPoista
  5. Reseptien kanssa olen jo luovuttanut, niitä kertyy joka paikkaan ja joutuvat lopulta roskikseen kun menee hermot.
    Hatunnosto hienolle kansiollesi. Olen TODELLA kade!! =)

    VastaaPoista
  6. Oi voi, milloinhan sitä itse viitsis järjestää...
    on edellinen reseptivihko jo niin käytetty ja kulunut että pitäs pelastaa ne uuteen vihkoon tia kansioon...
    Ihanan kansion teit :)

    VastaaPoista
  7. Kiitos vain! Kyllä minullakin oli tuo homma ainakin pari vuotta suunnitteilla... Vanhat hyväksi havaitut reseptit olivat kulahtaneessa ja likaantuneessa vihkossa, sen välissä ja laatikon pohjalla lisäksi noita lehdistä talteen otettuja... Mutta nyt ovat sulassa sovussa kansiossa ja sinne mahtuu vielä paljon lisää uusia ohjeita. =)
    Tuo homma on kyllä sellainen, jota ei millään saa eikä tarvitsekaan saada yhdellä kertaa tehtyä. =)

    VastaaPoista
  8. Onpa todella kiva! Kunpa itsekin tsemppaisi ja laittaisi omat reseptit järjestykseen...

    VastaaPoista
  9. Voi mistä noin ihanaa kontaktimuovia olet löytänyt? (:

    VastaaPoista
  10. Kiitos, kiitos! Lidlistä ostin tuota ruutumuovia joskus keväällä, eikä ollut edes kallista, muistaakseni noin 2 € maksoi. =) Täytyy kyllä itsellekin ostaa lisää, kun seuraavan kerran tulee myyntiin.

    VastaaPoista