lauantai 29. tammikuuta 2011

Toiset



Nyt sain lopulta valmiiksi toisetkin villahousut,
samanlaiset kuin edelliset.






Eli ohuet villahousut Lanetista 2,5 mm puikoilla.

Laitetaan nyt tänne ohjetta muistiin itselle,
merkintöni kun aikaa myöten aina hukkuvat jonnekin...

Koossa 80 cm on 126s.
Kuminauhakujaa kudoin 2,5 cm, väliin kerros nurjaa
ja 17 cm suoraa neuletta ennen haarakiilaa.
Haarakiila tulee etu- ja takakappaleiden keskikohtien molemmin puolin,
keskelle jätin 6s.
Lisäykset molemmin puoli keskikohtaa jokatoinen kerros yhteensä 10 kertaa.

Näissä housuissa tein vähän erilailla kuin ekoissa,
eli tässä kohtaa päättelin haarakiilan silmukat nurjalla yhteen
ja sitten aloin kutomaan lahkeita.
Kiilan reunoista nostin muutaman silmukan lisää puikoille.
Lahjetta kudoin 15 cm ja lisäksi resoria 9 cm.
Näissäkin on siis nuo pitkät resorit.

Näihin langat löytyi lankakopasta vauvaneuleiden jäljiltä,
vähän vajaa kaksi 50 g kerää kului.
Väri on aavistuksen verran tummempi kuin ensimmäsissä,
vaikka kuvissa näyttävätkin lähes samanlaisilta.

Kovin olen kyllä tykännyt näistä housuista,
täytyy syksyllä taas kutoa lisää...
Vaikkakin nämä voi reilun pituutensa ansiosta mennä vielä silloinkin,
Tyttönen kun ei aivan hurjasti tuota pituutta kasva,
vanhemmatkin kun on vähän lyhkäisiä. =)






Ja lisää punaista lämmikettä...

Ihanat punaiset Tepsut, jotka tässä löytyi kirpparilta, hintaa oli 4 €.
Tepsuja on blogistaniassa kehuttu kovasti
ja nyt kun kyseiset kengät näin ekaa kertaa livenä
en yhtään ihmettele niiden suosiota.
Kengissä oleva aito lampaankarva on todella lämmin!
Nauhakengät on lisäksi helppo pukea jalkaan
ja ne saa kiristettyä sopivaksi, että tukevat jalkaa hyvin.

Nämä kyllä tosin on vanhempaa mallia,
muttei haittaa yhtään, pääasia että ovat lämpimät.
Näillä pärjätään hyvin lopputalvi. =)
Pikkuisen kengänkärjissä oli kulumaa,
mutta kuluvathan ne jokatapauksessa käytössä
ja muuten kengät olivat siistit.



5 kommenttia:

  1. Aivan ihanat housut taas ja noi kengät..Tosi ihanat.Sopii niin hyvin yhteenkin :D

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Arvatkaa vain mikä on mun lempiväri... =)

    VastaaPoista
  3. Sulta tulee kauniita käsitöitä kun liukuhihnalta :) Mä sain kans syksyllä kirpparilta omalle tytölle ihan uudet Tepsut (6 eurolla) ja tyttö kyllä kovasti tykkää näitä pitää!

    VastaaPoista
  4. Noi villikset näyttää todella lämpimiltä! Varmasti tyttö tykkää :)

    VastaaPoista
  5. eve: Kiitos! Aina pitää jotain näpertää...

    Laura: Kiitos! Villikset on ollut kyllä tosi kovassa käytössä. =)

    VastaaPoista