maanantai 18. heinäkuuta 2011

Helmee



Tänään  kokeiltiin ihan uutta puuhaa. =)

Tuurista ostin pussillisen Maxikokoisia Hama-helmiä,
alustan olin ostanut jo aikaisemmin valmiiksi.
Ihan testimielessä ryhdyttiin hommaan,
mutta hyvinhän se sujui.
Sen verran paljon on Tyttönen hypistellyt pikkukiviä,
että pysyivät helmetkin hyvin sormissa. =)
Ainoa hankaluus oli se,
että helmiä piti useimmiten olla molemmissa käsissä
ja sehän ei tietenkään sujunut niin hyvin kuin,
että olisi työskennellyt vain yhdellä kädellä. =)

Oli sen verran mielekästä puuhaa,
että Tyttönen oli myöhemminkin kädet ojossa helmikippoa kohti
ja sitten tehtiin uudestaan.
Tätä hommaa tehdään jatkossakin. =)



Helmi paikoilleen...


... ja seuraava...


... alustalle.



Tämän verran piisasi Tyttösellä kärsivällisyys,
minä laitoin vain pari aluksi malliksi. 




9 kommenttia:

  1. Meillä on tytön yksi lempipuuha ollut hamahelmet kaksivuotiaasta saakka ja silloin tehtiin pienillä, kun niitä oli valmiina kaapissa. Tein silloin isolle alustalle pienen sydömen tai kuvion, johon tytär lisäsi keskustaan pari helmeä. Ei tarvinnut niin pitkään ähertää, että on alustalla jotain silitettävääkin.

    VOisikin noita isoja ostaa kuopukselle, niin voisivat yhdessä tehdä sitten siskon kanssa.

    VastaaPoista
  2. Kivalta hommalta näyttää :) meillä varmaan lopuksi pyyhkäistäisiin yhdellä hujauksella kaikki lattialle :D

    VastaaPoista
  3. Henni: Voin kyllä näitä suositella! Pysyvät aika pienelläkin hyvin hyppysissä mutta silti on haastetta. Vaikka nopeasti nuo taidot harjaantuu. =)

    KadonnutNappi: On kyllä mukava, kun pikkuhiljaa pääsee Tyttösen kanssa näpertelemään. Ja voin kertoa, että meilläkin pieni helmien säännöstely on paikallaan: niitä otettaisiin muuten isosta kiposta kourallinen kerrallaan. Samoin yritettiin alustaa pyörittää, se kun on nyt kanssa on IN ja helmethän siinä meinasi lentää. =)

    VastaaPoista
  4. voi, ja me tässä vasta pari kolme viikkoa sit käytiin tuurissa... nuo varmaan sopisi 1,7vuotiaallekkin... pitääpä kytätä mistä niitä sais...

    VastaaPoista
  5. Ihan sattumalta nuo siellä huomasin, nettikaupoista löytyy kyllä aika samalla hinnalla, googleta vain maxi hama. Ihan hyvin voi ainakin kokeilla, Tyttönen on nyt 1v 8kk ja nopeestihan noi taidot karttuu. Muutenkin on nyt siinä vaiheessa, että yrittää kaiken mahdollisen tehdä perässä. =) Noita helmiä on muuten olemassa ihan minimini kokoisinakin,vähän lisää haastetta ja niistä tehdään koruja ainakin kovasti.

    VastaaPoista
  6. no mä kysyin tyttäreni kummitädiltä joka asuu seinäjoella päin et voisko se käydä katsomassa kun halvemmaks postimaksujen kans tulee entä alkaa nettikaupasta tilaamaan.. no ei sun tyttö oo kuin kuukauden näköjään vanhempi, niin eiköhän se meidänki neidiltä onnistu.. meillä kans tehdään koko ajan kaikkea perässä.. jopa kun sääskiä tapoin jalkaani niin tyttö tuli perässä läpsäseen, luuli tietenki et pitää ;) ne mini helmet sopis varmasti näin äidille et sais ite näpertää

    VastaaPoista
  7. Aikaisemmin itsekkin kattelin noita netistä mutta en sitten viitsinyt tilata, kun postarit olis ollu melkein yhtäpaljon kuin helmet. Tuurissa tehtiin ihan pikainen kierros ja kun noita sattui vahingossa löytymään, nappasin tietysti heti mukaan. =) Noilla on kyllä hyvä aloitella ja Tyttönen ainakin rakastaa kaikkien pienien juttujen hypistelyä. =)

    VastaaPoista
  8. Jahas, tämä ois varmaan mieleistä puuhaa myös kaksivuotiaalle, pitääpä hankkia helmiä! Miulla on niitä pieniä, mutta ne menis takuulla suuhun/korviin/nenään...

    VastaaPoista
  9. Todennäköisesti. =) Tytöt tykkää tuollaisesta näpertelystä, isoiksi asti. =) Näillä on tosiaan hyvä aloitella. Muistan itsekkin tykänneeni kovasti kerhossa, kun tehtiin helmistä. Silloin oli vain niitä normikokoisia eikä sellaisia kotona ollut.

    VastaaPoista