torstai 28. heinäkuuta 2011

Pieniä aarteita


Taas on poikkeiltu kirpparilla...




Prinssi-Sammakko 2 €

Ehkä söpöin pehmolelu ikinä!
Tätä olen ihastellut siitä saakka,
kun näin sen ensimmäisen kerran IKEA:n kuvastossa.
Tyttönenkin  tykästyi heti!
Sammakkoa kannettiin puistossa kierroksen jälkeen
ja kotimatkalla rattaissa halailtiin kovasti. =)






Sammakon suu aukeaa ja pienen kärpäsen se on napannut. =)
Suuhun mahtuu ainakin toistaiseksi vaikka yökkärit piiloon,
riippuen tietysti annetaanko niiden olla siellä rauhassa,
sen verran mieluinen tämä kaveri tuntui olevan.




Punainen pieni matkalaukku 3 €

Tämä on varmaan käsimatkatavaroille tarkoitettu
mutta sopii hyvin pienen ihmisen käyttöön.
Sinne mahtuu juuri sopivasti muutama lelu ja/tai vaihtovaatteet mukaan.

Kauan olen ihastellut niitä pahvisia pieniä laukkuja
mutta epäillyt niiden kestävyyttä muussa kuin koristekäytössä.
Tämä ei ole muovia mutta hivenen kovaa kuitenkin.
Ostopäätöksessä painoi aika paljon tuo punainen väri! =)




Leikkihella 2 €

Brion hellasta olen haaveillut
mutta tämä oli ihan söpö ja ennenkaikkea edullinen. =)
Tällä pääsee hyvin kokkailun alkuun paitsi,
että meidän kokki vain kiipeäisi tämän päälle...



Pieni pupu-pussilakana 1 €

Tätä kuosia on  ollut hakusessa, taas sitä nostalgiaa omasta lapsuudesta.
Tämä oli vauvan peittoon sopiva,
mutta siitä saa tehtyä juuri ja juuri lakanan junioripeittoon. =)



Lasten pussilakana 2 €

Ihanan pirteät värit!
Pääsi ihan tälläisenään käyttöön.




Piirtonalle löytyi jo vähän aikaa sitten ilmaiskorista.
Se oli piirretty täyteen mutta  puhdistui pesukoneessa. =)



9 kommenttia:

  1. Ohh, ihana pupulakana ja matkalaukku!!!

    VastaaPoista
  2. Tuo sammakko on niin ihana!
    Sen haluaisin itsellenikin jos jostain löytyis :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anu, minulla on tällainen jos vielä haluat sen. Siis sammakko. Kissankellot@gmail.com

      Poista
  3. Meille löytyi täsmälleen samaan hintaan tuollainen sammakko aikanaan kirpparilta. itse taisin tykätä siitä enemmän kuin lapset, oikeastaan eivät välittäneet siitä lainkaan ja siksi yhteistuumin (kaikkea ylimääräistä karsiessa) se päätyi kirpparikassiin. Itse en raaskinutkaan myydä sitä ja se jäi mummulaan vielä jatkoajalle :)

    VastaaPoista
  4. Mie ostin tuollasen Ikean sammakon aikoinaan itselleni, nyt se on Liljan lemopileluja :D Pupulakana on symppis!

    VastaaPoista
  5. Voi ei miten ihana tuo sammakko!

    Lukijaksi liityn niin löydän blogiisi uudelleenkin :-)

    VastaaPoista
  6. kewa: Pupu-kuosista tykkään kovasti ja taas pieni pala muistoja lapsuudesta, minulla oli tyyny tuosta kankaasta, vihreänä kylläkin. =)

    Anu, Kirsikka ja Emma: Minäkin tykästyin tuhon sammakkoon aikoja sitten ja nappasin tietysti tuolla hinnalla mukaan. Se on löytänyt tiensä Tyttösen kainaloon unikaveriksi ja se rahdataan keskellä yötäkin mukana, kun vaihdetaan sänkyä äitin ja iskän viereen. =) Syöttipä hää sille yksi ilta sipsiäkin. =)

    Taija: Tervetuloa vain!!! =)

    VastaaPoista
  7. Muistaako kukaan millaisilla tusseilla tuohon piirtonalleen piirrettiin? Meiltä löytyy nakkeja kolme kappaletta, mutta tussit on hukassa ja olis kiva lapsen lapsille ne nyt antaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nalleja tietenkin tarkoitan enkä nakkeja 🤭

      Poista