tiistai 29. marraskuuta 2011

Valmiina uuteen vuoteen




Ensivuodeksi on jo kalenteri valmiina.
Alunperin minun piti ostaa Kotolivingin kalenteri,
mutta se oli jotenkin niin tylsä ja muistiinpanotilaa kovin vähän.

Syksyllä tilasin pätkän Suuri Käsityölehteä
ja joulunumeron mukana sattui tulemaan käsityöaiheinen kalenteri,
Siitä se idea sitten lähti...

Päällystin kovakantisen vihkosen ruudullisella kontaktimuovilla.
Piristykseksi kanteen laitoin asianmukaiset tekstit ja
laatikosta löytyneen lapsuusajalta peräisin olevan enkelin.
Laitoin ne rouheasti ihan liimalla paikoilleen
ja päälle vielä toinen kerros liimaa.




Liimailin kuukaudet harvakseltaan vihkoon.
Näin jäi myös tarpeeksi sitä kaipaamaani muistiinpanotilaa:
melkein aina raapustelen käsitöitä tehdessäni joitain juttuja muistiin,
kun harvoin tulee kudottua ihan ohjeen mukaan.
Samoin laitan silmukkamääriä ym. ylös "omista" malleista,
muistaa sitten jälkikäteenkin kuinka on tehnyt.
Vihkossa on lisäksi myös kätevä kirjanmerkkinaru.

Kalenteriosuus muistivihossa on ihan kätevä
niin pysyy vähän paremmin ajantaju tallella
ja jos vaikka saisi lahjaneuleita aloitettua ajoissa... =)

Tätä on nyt mukava kantaa matkassa
ja suunnitella tulevia käsitöitä. =)




Tässäpä vielä kirjanen ennen tuunausta.


3 kommenttia:

  1. Minäki varmaan tarttisin! Muutenki vois opetella kirjottamaan jotai ylös, vaikea tehdä toista samanlaista kun ei muista miten on ensimmäisen tehny:)

    VastaaPoista
  2. Kirjoittelen tosiaan aina jotain ylös,välillä saa kyllä miettiä mitä mikäkin tarkoittaa... =) Mutta on tosiaan yksi niistäpakollisista työvälineistä.

    VastaaPoista
  3. Todella hyvä idea ja hieno toteutus! Minäkin taidan tehdä itselleni käsityökalenterin...

    VastaaPoista