Malli: Novita talvi/2006, koko XL
Lanka: Novita Nalle
Puikot: Knit pro 3mm
Paita valmistui juuri mukavasti aikataulun mukaan, hivenen jopa etuajassa. Aikaa kului n. 4 ja puoli viikkoa, ihan hyvää vauhtia siis. Työ sujui muutenkin joutuisasti pyöröpuikoilla. Lopetettuani huomasin, että olin kutonut paidan puoli numeroa pienemmillä puikoilla kuin oli alunperin tarkoitus, mutta eipä tuo menoa haitannut.
Tämä oli muuten ensimmäinen iso neuleeni uusilla Knit Pro-puikoillani. Ostin puikot ennen joulua vähän itselleni joululahjaksi. Vähänhän ne olivat arvokkaat hinnaltaan ja jonkun aikaa kyllä asiaa mietin ennen kuin ne tilasin. Mutta hankintaani en kyllä yhtään ole katunut. Puikot ovat aivan ihanat käteen neuloessa, lanka luistaa hyvin ja puikkopäiden irrotettavuus on kyllä todella kätevä!
Paita on siis tehty Novita-lehden ohjeella, mutta vähän kuitenkin muunnellen. Ensinnäkin neuloin sekä etu- että takakappaleen kainaloihin asti pyörönä, samaten hihat. Jotenkin mukavampi tehdä näin, lisäksi varmasti mukavampi päällä kun ei ole saumoja muuta kuin kädenteillä.
Kuvat eivät kyllä ole parhaita mahdollisia, kun en saanut Miästä malliksi. Ja langan värikin on tummemman ruskea kuin kuvissa.
Tässä vielä lähikuvaa mallineuleesta. Alaosa ja hihat *3n, 1o kiertäen, 1n, 1o kiertäen* neuletta. Ihan kivan näköistä ja helppo neuloa. Yläosan kuvioneuleen vaihdoin, toivottavasti isälle mieluisammaksi 3 x 3 silmukan helmineuleeksi. Tämä oli hillitymmän näköinen kuin malliin oikeasti kuuluva kuvioneule.
Ja tässä pieni vilautus seuraavasta työstä. Eli Miähelle paita aiemmin ostamastani Nalle-langasta. Ja heti meni resorin verran purkuun... Nyt työ saatu mukavasti jo uudelleen alulle. Kuvia sitten taas kun jotakin valmistuu.
Ja viimeviikolla tein myös aivan ihania löytöjä kirpputorilta!
Ensimmäisenä tämä ihana punainen nojatuoli (jonka kissakin heti tunsi omakseen...). Meillä on ollut olohuoneessa vähän istumapaikkoja ja hakusessa on ollut nojatuoli/pieni sohva ja nyt se sitten löytyi pikkurahalla! Meillä on jo ennestään toinen tälläinen tuoli ja värikin sattuu olemaan lähes sama, aivan kuin meille tehty! Ja todella hyvässä kunnossakin tämä oli! Että olen tyytyväinen!!!
Ja sitten löysin vielä nämä kaksi virkkauskirjaa, aitoja 70-lukulaisia. Oljen kirja on vähän huonokuntoinen, muttei haittaa. Näitäkin olen jo hetken katsastellut ja nyt sitten ne sain. Välillä kun aina iskee kova tarve päästä virkkaamaan, se on mukavaa vaihtelua aina välillä. Eikä tarvitse nyt sitten enää kirjastosta lainailla.