tiistai 31. toukokuuta 2011

Mamma ja Pappa


Nyt olisi muumiperhe valmiina,
Myy vasta suunnitteluvaiheessa...
Vaikka nopsaan senkin tekee, kun vaan ehtii aloittamaan,
iltahommia nämä lähinnä olleet...




Mamma ja Pappa



Mamma on kaikista parhaiten onnistunut,
silmätkin juuri oikeanlaiset.
Mammalle piti tietysti tehdä essu,
joka on ihan vain solmittu paikoilleen,
ja pieni käsilaukku kätöseen. =)



Noiden yksityiskohtien tekeminen on hauskaa puuhaa,
saa pistää mielikuvituksen ja taidot peliin. =)
Ja niinkuin muumeillekin,
se ilme syntyy aika pienistäkin asioista.


Ja Pappa.
Silinterihattu tuotti hieman päänvaivaa...
Ensin tein irrallisen hatun,
mutta kiinnitys oli niin hankalaa,
että päädyin virkkaamaan hatun paikoilleen.
Ensin hatun yläosa päähän kiinni samaan tyyliin kuin teen kädet ja jalatkin,
viimeisenä sitten virkkasin lierin hatun reunaan.
Vähän vielä muotoilin hattua lankoja päätellessäni.



Muumipeikolle tein vielä uudestaan silmät.
Väri on nyt oikeampi ja ensimmäiset oli myös ihan liian vinon malliset.



Hei, piti vielä kysäistä,
että mitä mieltä olette tälläisistä "ukkeleista" jotka ei pysy seisomassa?
Tietysti noita varmasti olis mukava asetella seisomaan,
mutta se on näin pienissä vähän hankala toteuttaa...
Muuten ovat kuitenkin jämäkän oloisia kaveruksia.
Muttei kai kaikki tämmöiset muutenkaan osaa seistä?
Ehkä se voitaisiin kuitenkin antaa anteeksi
tälläisille kotitekoisille leluille... =)
Toisaalta leikittävyys on muuten ihan hyvä
ja jää ehkä sille mielikuvituksellekin vähän enemmän tilaa...
Myöhemmin voi vaikka sitten yhdessä Tyttösen kanssa miettiä
minkälaisia kaveruksia Äiti tekee. =)




torstai 26. toukokuuta 2011

Niisku-Neiti






Muumipeikolle valmistui kaveriksi tietenkin Niisku-Neiti
nilkkakoruineen päivineen. =)
Nyt alkaa virkkaus sujua jo joutuisasti
ja lopputulos on hioutunut siistimmäksi.
Muutenkin on tullut huomattua pieniä niksejä
jotka vaikuttavat lopputulokseen ja tekeminenkin on helpompaa.



"Jämä-muumi"

Ensimmäinen muumi-tekele ei ollut aivan sellainen kuin halusin
ja niimpä siitä tulikin nalle,
kun en viitsinyt alkaa purkamaan.



Mia Bengtsson: Amigurumi - virkkaa omat maskottisi

Jos jotakuta kiinnostaa amigurumien virkkaaminen
niin tässä on tosi hyvä pieni opaskirja alkuunpääsemiseen.
Pieni mutta asiaa täynnä,
lisäksi paljon kuvia jossa näytetään vaihe vaiheelta
kuinka työ etenee.

Lainasin tuon juuri tänään kirjastosta
ja siinä on niiiin houkuttelevia malleja.
Ainoa miinuspuoli kirjassa on juurikin se,
että hahmot valmistetaan osissa.
Ainahan voi soveltaa ja tehdä niinkuin itse parhaaksi näkee.
Joku muu voi tietysti tykätä tehdä kirjan näyttämällä tavalla. =)




tiistai 24. toukokuuta 2011

Käy Muumilaaksoon...



Heippa!

Tämä kaveri ei paljon esittelyjä kaipaa
-toivottavasti ainakaan... =)



Muumipeikkohan se siinä.

Samaa kokoa kuin nalletkin,
mutta ihan omalla mallilla tehty kokonaan.
Aika monta kertaa meni purkuun ennenkuin olin tyytyväinen.



Korvat tuli vähän hassut, mutta menettelee.
Miehen mielestä tuli vähän liian laiha,
vaikka teinkin isomman vartalon kuin nalleille.




Kuonosta tuli ihan hyvän mallinen, sitten lopulta...
Tämän tein hieman erilailla:
ensin pää valmiiksi ja sen alareunasta noukin silmukat vartaloa varten.
Näiden tekeminen on hauskaa, vähän kuin muovailisi vahasta, 
kun yrittää saada halutun muodon aikaiseksi
lisäämällä ja kaventamalla silmukoita.
Välillä onnistuu ja välillä ei...

Nyt pitäisi vain saada Peikolle kavereita
ettei sen tule yksinäinen olo. =)



perjantai 20. toukokuuta 2011

Poika



Ja kun vauhtiin pääsi,
valmistui Neidille kaveriksi Poika-nalle.
Sama ohje, lankoina nöttöset puuvillaa lankalaukusta.
Tästä tuli mielestäni vähän onnistuneempi kuin ensimmäisestä.



Pojalle tietenkin piti tehdä "farkkuhaalarit",
omasta päästä tehty.
Puettava malli, mutta aikas tiukat tuli,
juuri ja juuri sain laitettua päälle.



Kokoa näillä molemmilla noin 8 cm,
pienen Piltti-purkin kanssa ovat samankokoisia. =)

Näitä on aikas kiva virkkailla, kun nyt jo tietää mitä tekee.
Ideoita hahmoihin olisi paljonkin,
saapi nähdä minkä verran niitä tulee toteutettua...



torstai 19. toukokuuta 2011

Neiti-Nalle


Viimepäivinä ei ole paljonkaan valmistunut, vähän kaikki hommat vastustaa...
Eilen innostuin näpertelemään
ja tänään tein homman loppuun.
Pitkästä aikaa siis amigurumi-virkkausta.

Ohje tähän löytyi Novitan tämän kevään numerosta,
tämä on kylläkin tehty hieman muunneltuna.
Helppo ohje vaikkakin aikamoista näpertämistä tuo on,
ehkä taito ja nopeus karttuu jos ja kun tekee useamman...

Tässä kaikki osat virkattiin yhteen,
enää en tee ainuttakaan koottavaa "ukkelia"
vaan juurikin tämän mallin mukaan.
Eli pää ja vartalo-osa virkattiin pötkylänä, kaventaen ja lisäten silmukoita.
Raajoihin "noukittiin" silmukat vartalo-osasta.

Nallesta tuli söpön pieni, korkeutta on hällä 8 cm.
Vähän siis ohjetta pienempi, kun käytössä oli ohut lanka ja 2 mm koukku.
Esikuvana on Sylvanian Families-eläimet
ja tästä tulikin vähän nukkemaisen tukeva.
Näitä kun jaksaisi ja viitsisi tehdä enemmän...
Voisi vaikka joskus tulevaisuudessa kansoittaa nukkekodin...
Nallen täytin piukkaan villalangalla,
raajoissa on täytteenä yhdet leikkipyssyn muovikuulat.
Lisää tukevuutta antoi myös lankojen päättely,
joita pistelin ristiin-rastiin, ettei ainakaan kovin helposti ala pärköämään.

Korvatkin virkkasin suoraan paikoilleen, pylväitä simpukkamallilla.
Silmät ja nenä on ihan vain kirjottu puuvillalangalla.
Jossain näin kyllä sellaisia pienenpieniä mustia turvasilmiä,
mutta ei niitä ehtinyt tähän hätään saada.
Ihan kiva on näinkin ja materiaalikustannukset on aika olemattomat,
tarvikkeiksi kun riittää pienetkin jämälankakerät.
Mielikuvitus vain lentämään niin saa erinäköisiä hahmoja
ja vaatteitakin tietysti voi koristella.
Mekkosen virkkailin tälle ihan omasta päästä.



tiistai 17. toukokuuta 2011

"Tädi"


...Niinkuin Tyttönen sanoo,
tarkoittaa Miehen siskoa eli tätiä.



Tädillä on syntymäpäivä
ja tuossa jokin aika sitten puheli tarvitsevansa villasukkia.
Niimpä sitten kudoin Novitan Tico-Ticosta
Nyt on ollut taas sen verran viileitä päiviä,
että nämä voi vielä vetää jalkaan. =)



Tälläinen "pimeä purkki" muodostui annettavaksi.
Kuvanoton jälkeen lisäsin siihen vielä
onnittelu-etiketin ja punaisen rusetin.



sunnuntai 15. toukokuuta 2011

"Romppeita"



Toisen romu on toisen aarre.

Lauantaina käytiin koko perheen voimin perinteisellä 
Autoilijoiden järjestämällä kevät-rompetorilla.
Tuolla todellakin suurin osa on "miesten tavaraa"
eli kaikenmaailman varaosia ym,
mutta onneksi joukosta löytyy vähän muutakin... =)



Tyttöselle löytyi pieni polkupyörä, lähinnä ensikesää odottelemaan.
Mutta mukaan lähti 8 € hinnalla. =)
Pientä fiksaamista pyörä vaatii, pikkuisen paikkamaalia.
Tyttönen tykkäsi kovasti:
koko kotimatkan piti takapenkillä pyörän lokasuojasta kiinni
ja kuului vain "nöön nöön". =)
Jalat ei aivan vielä yllä polkimille,
mutta istuu pyörän selässä kypärä päässä kuin tatti, vaikka IskäMies mutkitteli.
Ehkä loppukesällä sitten...
Vakiovarusteina pyörästä löytyy lisäksi tavarakori ja nuken istuin.







Poneja löytyi kanssa...
Nämä My little ponit oli yhteensä 7,5 €,
ei mielestäni silti pahan hintaisia, kun ovat kuin uusia.
Ja ponit on kuitenkin pitkäikäisiä leluja,
ei ihan pelkkiä hitti-juttuja.


Lego-auto ja vanha ukkeli 1,5 €
Ihan ukkelin takia otin,
näitä ja vanhoja eläimiä kun löytyisi enemmään kohtuullisella hinnalla...



Vanha pussilakana 2 €
Väri on kyllä oikeasti kirkkaampi, oikein pirtsakka kangas.





lauantai 14. toukokuuta 2011

Keväisiä palloja




Vuodenvaihteessa innostuin kutomaan Pallo-peittoja
ja tämän aloitin edellisten jatkoksi...
Peitto jäi ihan alkutekijöihinsä, kun muut jutut oli tärkeämpiä tehdä.
Ärsyttävää, kun jää keskeneräisiä töitä roikkumaan...

Nyt vihdoin kaivoin kutimen taas esille ja tein peiton loppuun.
Yksinkertaista kudottavaa
ja mukavan rentoa tekemistä ulkonakin.

Peitossa lankana Novitan Nallea ja puikot 3,5 mm,
silmukoita puikoilla 150.
Kokoa peitolla noin 60 x 80 cm.
Mallineuleena sama tuttu hunajakenno-neule kuin edellisissäkin.




Tämän Nalle-langan nimi on "Kielo",
mutta sävyt olisi ihan hyvin voitu myös poimia näistä keväisistä kuvista:



... valkovuokoista



... ja hiirenkorvista.

 Nyt onkin puissa jo paljon isommat lehdenalut. =)
Ihanaa vihreyttä!!!



perjantai 13. toukokuuta 2011

Kadoksissa...



Bloggeri temppuilee taas!!!
Onko muilta hävinnyt eilisen tekstit?

Tekstit onneksi palutuivat, kommentit jäivät johonkin matkalle...
Toivottavasti vastaavaa ei tapahdu uudestaan.

torstai 12. toukokuuta 2011

Puolitoista




Tyttöselle tuli Äitienpäivänä täyteen 1,5 vuotta.
Tuolloin saikin touhuta ekaa kertaa tänävuonna kesävaatteissa pihalla.
Kuvassa Tyttönen on lempipuuhissaan:
mopoilemassa ja läräämässä pieniä mustia kiviä,
joita myös armollisesti äidillekin annetaan. =)
Menopelinä on jo viimekesänä kirpputorilta
parilla eurolla löytynyt vanhemman mallin mopo.

Tyttönen on hyväntuulinen ja touhukas tyttö,
osaa jo paljon asioita:

Juoksee, kiipeilee ja pulisee,
jonkin verran on jo sanojakin ja kokoajan opitaan uusia.

Tyttönen on tarkkaavainen
ja tekee hetikohta näkemänsä asiat perässä, yrittää ainakin.
Yrityksissään on aika sinnikäs. =)

Syömään Tyttönen on alkanut nyt ihan itse,
kiinnostus lusikoimiseen heräsi vasta ihan vähän aika sitten
vaikka aikaisemminkin lusikka sinne suuhun löysi. =)
Tuttipullot pakattiin pois jo pari viikkoa sitten,
yllättävän kivuttomasti sujui tuo homma.

Pottailua ollaan taas jatkettu pienen tauon jälkeen
ja välillä sinne tulee vähän tulostakin.
 Pukemistakin harjoittelee pikkuisen,
on pukemisessa aktiivisesti mukana ja
saappaan osaa jo itse laittaa jalkaan. =)

Kaiken tuon touhuamisen jälkeen unet maistuvat
ja Tyttönen nukkuu sikeästi pitkät pätkät rätin kanssa,
riittää kun äiti peittelee ja toivottaa kauniita unia. =)



Eikä äidiltäkään päivän mittaan puutu tekemistä...  =)




Tyttösen logiikkaa...
Paljon sattuu ja tapahtuu, kun neito touhuaa. =)




maanantai 9. toukokuuta 2011

Äitienpäivä


Äitienpäivää vietettiin ihanassa auringonpaisteessa
ja tietysti oltiin paljon ulkona.
Tänään sama meno jatkuu...
Tyttönen vain nukkuu päikkärit välissä
ja äiti saa sen aikaa istua ihan rauhassa auringossa. =)



Tyttösen kanssa yhteistyössä askarreltiin Mummoille ja Iso-mummolle kortit.
Aikalailla oli tekemisen meininki,
kun Tyttönen pääsi käsiksi sormiväriin... =)




Äidilleni ja Mummolleni, siis Tyttösen Iso-mummolle,
kudoin reumalangasta sukat.
Toivottavasti niistä on apua kipeille jaloille.
Samasta langasta tein myös toiselle Mummolle ranteen lämmittimet,
niistä ei kuitenkaan nyt ole kuvaa.


Iso-mummon sukat pääsivät tälläiseen pakettiin.
Syksyiseen hillokellarin satoon nämäkin olisivat hyvin sopineet... =)



Tässä vielä kuva tuosta äsken mainitsemastani reumalangasta.
SK-lehdestä tästä joskus aikaisemmin luin
ja kuinka ollakkaan sitä löytyi meidän omasta pienestä lankakaupasta! =)
Siellä on kyllä niiiiin paras valikoima!

Lanka on ihanan pumpulinpehmeää ja ohutta 100% villalankaa,
puikkosuositus 2 - 2,5 mm.
Tämä oli kyllä niin ihanaa lankaa,
että täytyypi varmaan tästä kutoa ne seuraavat villahousut Tyttöselle,
tulee vielä Lanettiakin ohkaisemmat housut.
Lisäksi lanka on ihan äärettömän riittoisaa,
värivalikoima kyllä on vähän huono, mutta neutraalit värit nyt tietysti toimii aina.



Molemmat Mummot saivat lisäksi vielä Tyttösen taidetta. =)



torstai 5. toukokuuta 2011

OLKA-laukku


Vähän jatkoa edelliseen...
Ei kylläkään mitään itse tehtyä, mutta Marimekkoa kumminkin.




Nimittäin tämä!!!
OLKA-laukun suurempi versio.

Tämä on ollut niiiiin kauan haaveissa,
mutten vain koskaan ole raskinut sitä ostaa.
Nyt aloin miettiä,
että varsinkin kesäksi tarvitsisi isomman laukun 
jossa kaikki omat ja Tyttösen tavarat kulkisivat hyvin mukana.

Ja ei kun selailemaan Huuto-nettiä...
Tämä oli oikea löytö!


Kuvassa laukku näytti hivenen haalistuneelta,
mutta hinta oli alhainen ja ajattelin sitten värjääväni laukun.
Ilmeisesti tuon kuvan takia ei muita huutoja tullut
ja niimpä minä sain sen hintaan 11 € + postarit, oikea aarre!
Ja kaikenhuipuksi "kuluma" oli vain varastossa pintaan tullutta pölyä,
sain siis tuolla hintaa aivan priimakuntoisen laukun!
Vähän kyllä jännitti, kun ei noista kuvista aina niin hyvin sitä kuntoa näe...
Eilen sitten sain yllättyä iloisesti, kun paketti saapui postissa! =)

Huuto.netissä hinnat on monesti kyllä korkeita
tai ainakin ne huudetaan korkealle, joskus käy kuitenkin säkä. =)

Ja nyt mahtuu käsityökin hyvin matkaamaan mukana. =)





keskiviikko 4. toukokuuta 2011

Surisee




Nyt surisee meilläkin...




Minäkin sain vihdoinkin tämän,
kirjastosta lainaan, mutta kumminkin.

Aivan ihana kirja,
niin pirteän värikäs ja oivaltavia ideoita täynnä.
Mutta ei silti ole JUJUn voittanutta!

Blogistaniassa tätä on ylistetty niin monessa paikassa,
ihmettelinkin kun heti niin kolahti minuunkin,
mutta sitten tajusin, että tämä tosiaan on JUJU-kirjan tekijöiltä.



Kirjasta löytyi aivan loistava mökki,
vähän tähän tyyliin oli muistaakseni MAJA-kirjassa tehty maja.
Ehkä joskus tämmöinenkin,
mutta tilaa tarvitsisi kyllä vähän enemmän...




Vähän muistii itsellekin, kuinka mökki rakennetaan...
Voisi tietysti myös tehdä sen pöydän päälle hupuksi tehdyn version,
olisi tukevampi...
Tai sitten IskäMies saa rakentaa puusta pienen kehikon...



Sohvaperuna on kanssa hauska kaveri. =)
Ehkä vähän muokaten voisi kotiutua meillekin...



Rahi on aika huikean hieno!
Kun vain riittäisi kärsivällisyyttä tuollaiseen...



Kirjaa noutaessani oli poistokirjatarjouksia ja nämä lähti meille,
hintaa 20 centtiä kappale.




Ja sitten vielä kirja ihan toisenlaisesta aihepiiristä.
Tällä hetkellä kuitenkin niin ajankohtainen aihe,
kannattaa lukea!

Meillä suositaan itsetehtyä ruokaa
ja mahdollisimman tuoreista aineksista.
Einekset on jääneet paljolti jo aikaa sitten pois minun keliakin johdosta,
mutta nyt Tyttösen myötä aineksia on tarkisteltu vielä enemmän.
Edullisempaakin kotiruoka yleisesti ottaen on
ja tietää ainakin mitä syö. =)

Herkuttelusta pitäisi vielä päästä eroon,
mutta Tyttönen toimii siinäkin hyvänä vahtina. =)