torstai 29. heinäkuuta 2010

Pikkuompeluksia

Huh hellettä!

Nyt on kyllä todellakin ollut kesä!
Tykkään, mutta tänään on ollut aika tukahduttavaa...
Tyttönenkin on ollut aika kuumissaan
ja varsinkin päiväunien nukkuminen on ollut hankalaa.
Äidin näpertelyaika on ollut siis viimepäivinä kortilla...

Parina iltana tuossa vähän pikaisesti ompelin, 
tytön jo nukkuessa ja ilman vähän viiletessä surauttelin...






Prättikakkonen

Malli: oma
Kankaat: kierrätyskankaita kirpparilta
satiininauha "Eskolta"


Suunnitelmissa oli tehdä toinenkin unirätti Tyttöselle.
Heti näin silmissäni prätin tehtynä tästä kauniista sydänkaankaasta.
Tämä on tehty samalla omalla mallilla kuin ensimmäinenkin prätti.
Tähän en kuitenkaan tehnyt kirjontaa niin kuin aikaisempaan,
ehkä näin pääsee kangas paremmin oikeuksiinsa.

Lappuset tulivat vähän pidempiä kuin ensimmäisessä,
summissa kun tein.
Väriksi olisin halunnut kauniin tummanruskean,
mutta kun sitä ei ollut, oli tyytyminen oranssiin.
Ja sopiihan se tähän ihan hyvin.

Tykkään!






Sitten pakollisia ompeluksia...

Lisää flanelli-imuja vaippailuun.
Imuja on kyllä käytössä ihan hyvä kasa,
mutta edelliset ompelemani kutistuivat kuinka sattuivat,
kun en huomannut kutistaa kangasta ennen ompelua...
Näillä nyt sitten pärjätään hyvin.

Nopeaa hommaa kun vauhtiin pääsee...
Iltasella surauttelin kaasu pohjassa ja valmista tuli,
yhteensä 15 kpl imuja.






Kangas on alkukesästä Kontista ostamiani pussilakanoita,
kaunis monivärinen ruudutus.
Kiva käyttää tälläisiä vähän värikkäämpiä imuja.

Imut on kaksinkertaisia
ja näihin on käytetty pussilakanoiden päälliosat.
Yksiväriset vaaleat alaosat jätin jemmaan tulevia ompeluksia varten.

Kerrankin oli mukava ommella,
kun koneet toimivat kuin enkeli!
Tulisi tehtyä kyllä vaikka mitä, jos aina olisi tälläista!


Pian tarvitsisi aloitella "harkkahousujen" ompelua,
kankaat tilasin niitä varten juuri.
Syksyllä kun ei parane kangas- eikä muitakaan tilauksia paljon tehdä,
kun alkaa hoitovapaalla olo...
No, tulevatpa nuo kuitenkin itse ommellen halvoiksi. =)




keskiviikko 21. heinäkuuta 2010

Lomailua

Kotona taas!
Viimeviikon vietimme koko perhe yhdessä Tyttösen kummien ja serkkujen
kanssa mökillä Kuusamossa.
 Samalla porukalla mökkeiltiin jo viimekesänäkin.





Matka oli pitkä yli 600 km, mutta vaivan arvoinen!
Ajomatkat sujuivat hyvin, Tyttönenkin oli tyytyväinen.






Mökillä oli mukavaa!
Oli kiva päästä välillä pois kotoa ja yhtä mukavaa oli viikon jälkeen taas palata. =)
Kova homma oli kuitenkin viikoksi pakata kaikki tarvittava kolmelle ihmiselle mukaan...
 











Mökki sijaitsi omassa rauhassa järven rannalla,
kaukana muista mökeistä.
Vaikka asummekin pikkupaikkakunnalla lähellä luontoa,
oli mökillä aivan omanlaisensa rauhallinen tunnelma.
Ja järven vesi oli aivan uskomattoman kirkasta
verrattuna "etelän" järviin!
Täytyy kyllä tunnustaa,
että uimaan en silti uskaltautunut.

Isolla rantakivellä oli mukava  lueskella,
vielä illallakin kun paistoi aurinko mukavasti rantaan.






Pari poroakin kävi meitä mökillä moikkaamassa!
Niiden syömistä ei kyllä yhtään haitannut ihmisten läsnäolo.
Ne jopa tallustelivat kaikessa rauhassa mökin kuistilla!






Järven rannalla kun olimme,
miehet tietysti olivat paljon kalassa.
Saimme syödäksemme tosi hyvää savusiikaa,
jota riitti jopa kotiintuomisiksikin!






Minä sain vähän toisenlaisen saaliin:
kaksi kassillista käpyjä! =)

Nämä olivat jotenkin erimallisia kuin kotona
ja aivan ensiksi ihastuin pieniin peukalonpään kokoisiin käpyihin.
Kävyistä on aikomus askarrella yhtä jos toista...
Koko saalis löytyi mökin pihamaalta ja mökkitien reunasta.






Viimeisenä iltana oli näin kaunis auringonlasku!

Alkuviikko oli reissussa todella lämmin,
sitten pari melko kylmää päivää
ja lopuksi taas vähän lämpimämpää.
Ihan kivat ilmat kuitenkin.

Tuuli kävi koko viikon aika paljon,
piti onneksi hyttyset loitolla, mutta kalastusta vähän kyllä haittasi.






Tyttönenkin pääsi ihka ensimmäistä kertaa veneilemään.






Ja kekseliäisyys peliin lomallakin!
Syöttötuoliongelma ratkesi kun otettiin avuksi Miehen kelluntaliivit
ja hyvin toimi! =)






Seisomista ja tukea vasten kävelyä tuli harjoiteltua oikein urakalla viikon aikana!
Mökillä kun oli pitkät pitkät penkit,
jotka sopivat tähän tarkoitukseen paremmin kuin hyvin!
Ja tietysti serkkujenkin perään oli päästävä!
Askel alkoi kyllä kovasti nopeutua loppuviikkoa kohden.
Pehmokypärä visusti päässä, ettei pää kopise ja saa ihan itse rauhassa harjoitella,
meidän pikku tatti. =)

Nuo ihanat velourhaalarit löytyivät,
kun kävimme kierroksella paikallisessa kierrätyskeskuksessa.
Haalarit on ihanan ohkaiset ja niin nätin malliset,
hintaa 0,40 €!






Ja lähtihän sieltä "Löytölästä" muutakin mukaan...


Puuha-Peten iso kissa 0,80 €
 Lego heppa 0,20 €

Lego helistin 0,40€
atomit 0,20€
nuken tuttipullo ja nokkamuki 0,20 €
ja vähän lisää vaateita 0,40 - 0,60 € / kpl


Voi, kumpa meillä kotonakin olisi kierrätyskeskus...
Noilla hinnoilla kelpaa tehdä löytöjä!






Vähän "tuliaisia" itselle...

Pitihän sitä paikallisessa lankakaupassa tietenkin käydä!
Tyttöselle sukkalangoiksi teeteen Pallasta.
Ensimmäinen kerta kun ostin tätä lankaa
ja hivenen petyin, kun huomasin vasta mökillä,
että lanka on valmistettu Turkissa.
Minä kun olen pitänyt teeteetä kotimaisena lankana...

Ja lisäksi iso kukkaronkehys,
jota olen jo hetken haikaillut.
Nyt sitten vain jossain välissä kokeilemaan pussukan tekoa...






Lisäksi ostin paikallisesta sekatavarakaupasta kourallisen
ihania nappeja 0,10 €  / kpl.
Olisi ollut vaikka kuinka paljon ihania,
mutta kun ei varmaksi tiedä mihin näitä käyttää.
Nämä on valittu vähän jemmassa olevien lankojen mukaan...






Peitontekele (tai ne muutamat valmiit laput)
ovat olleet vähän unohduksissa,
mutta kaivoin langat mukaan matkakäsityöksi.
Hyvin homma edistyi viikon aikana!

Matkalla ehti virkata paljon
sekä Tyttösen päikkäreiden aikana ja iltasella.

Juuri sopivaa tekemistä reissussa
ja lappusia syntyy melko nopeasti.
Koko viikon saalis oli noin 70 lappua
eli vähän vajaa puolet peittoon tarvittavista.
Vielä täytyy kaikkiin virkata ruskealla reunakerros.

Virkkaus on jatkunut nyt kotiinpäästyäkin
ja täytyy yrittää pitää inspiraatio yllä...


Tulipas tästä pitkä sepustus, mutta oli niin paljon kerrottavaa...






lauantai 10. heinäkuuta 2010

Uniprättinen

Vielä pikainen postaus ennen reissuun lähtöä...

Tyttönen on viimepäivinä tykännyt nukutella harso tai tyynyliina
hyppysissä ja mukavasti niiden alla pimeässä.
Niinpä päätin tehdä Tyttöselle oman pehmoisen unirätin
ja pitkästä aikaa kaivoin ompelukoneen esille.





Uniprättinen

Malli: oma
Kankaat: kierrätyskankaita varastosta, satiininauha "Eskolta"
Koko: noin 40 x 40 cm


Kankaat kaivoin kangaslaatikostani,
päällikangas vanhaa verhoa ja alapuoli ihanan pehmoista mikroflleeceä.
Kaavaksi taittelin paikallislehden sivusta neliön. =)

Koneella aplikoin "nimilapun" päällikankaaseen
ja kirjoin nimen.
Nauhat pätkin summissa ja asettelin paikoilleen, 
kolme / sivu osoittautui sopivaksi määräksi.
Sitten vain kappaleet yhteen ja kääntämisen jälkeen
vielä ompelin tikkauksen reunaan.
Ja valmista tuli! 
Helppoa, nopeaa ja edullista!






Tässä näkyy mukavasti kaikki käytetyt materiaalit.
Kankaaksi halusin ajattoman kukkakankaan ja oli hyvä valinta.






... ja "nimilappu".






Tätä on nyt eilen ja tänään testattu
ja käytössä hyväksi havaittu!

Lappusia on mukava hiplata ja niistä saa myös hyvän otteen.
Rätti on juuri sopivan kokoinen,
että sen alle pääsee piiloon ja uni tulee pikavauhtia!
Ihanan pehmoinenkin tuo on!

Testituloksen perusteella täytyy reissun jälkeen tehdä toinenkin rätti,
että saa välillä toisen pesuun ja
hoidon alkaessa "hoitorätti" on varmaan tarpeen.



Nyt pitää alkaa pakkailemaan ja valmistautumaan lähtöön.
Heippa!




keskiviikko 7. heinäkuuta 2010

Kesän kirppispläjäys

Nyt on ollut niin ihania ilmoja ulkoilla!
Ja ulkona on oltukin mahdollisimman paljon,
omassa pihassa touhuillen ja tehty vaunulenkkejä aamusella.
Vaunutellessa on usein tullut samalla poikettua kirpparilla
ja aika mukavia löytöjäkin on tullut tehtyä.






Pakillinen duploja 2€






Duploja lisää yhteensä 11€

Legoja on löytynyt tosiaan aika iso kasa parista eri paikasta
ja yhteensä näitä on nyt jo 15 litran laatikollinen!
Olen kyllä tyytyväinen,
legot kun on ihan perushyviä leluja ja melkoisen kalliita kuitenkin ostaa uutena!






Isommassa satsissa oli aika kattavasti kaikkea talojuttua:
seiniä, kattopaloja ja huonekaluja.






Lisäksi "autonosia" , ukkeleita ja tuo yllä oleva norsu.
Näillä saa jo ihan kivasti rakenneltua.
Maatilalegoja kun vielä vähän löytyisi...






Plaston vauvakeinu 3€

Keinua olen suunnitellut ostaa
ja kuinka ollakaan sellainen löytyi juuri sopivasti!
Narut keinusta puuttuu,
mutta niiden laittaminen ei ole iso homma
ja pääsee Tyttönen keinumaan.






Tao-Tao dvd 3€ ja Puppe-kirja 2€

Tao-Tao piti taas nostalgiasyistä ostaa
ja onhan se vielä noita vanhoja kunnon piirrettyjä!
Pupessa on kaksi kirjaa samoissa kansissa 
ja kirja on kuin uusi!
Tyttönen tykkää niin kovasti kirjojen lukemisesta ja luukut on kivoja!






Kirjaston poistokirjoja 1€ /kpl

Poistokirjoiksi ihan hyväkuntoisia ja vielä kovasti luettavia.
Neiti Etsivä oli kanssa pakko ottaa,
noita kun itse on tullut kovasti luettua!






Zapfin nukke 2€ ja Baby Born potta 1€

Nukke oli ostaessa vähän tummunut,
mutta pieni käsittely päähän ja raajoihin taikasienellä
ja nukke on kuin uusi!
Kangasosat on ehjät ja siistit.
Lapussa luki mallina Princess.

Tämä on vähän isompi nukke, noin Baby Bornin kokoinen.
Chou Chou-nukkea olen vähän etsiskellyt,
mutta tämä on kyllä vartaloltaan kauniimman mallinen.
Nyt sitten vain niitä vaatteita pitäisi tehdä...






Ballerinat 5€

Kerrankin löytyi jotain itselle!
Aivan täydelliset kengät kesäksi,
juuri sellaiset joita olen etsinytkin ja ovat aivan ihanat jalassa!






Onnela 3€

Lisää kesälukemista.
Ensiviikon alussa lähdetään viikoksi Pohjoiseen mökille
ja tämän säästän reissulukemiseksi.
Köykäistä lukemista ja pokkari kulkee mukavasti matkassa.






Hellepävinä on Tyttönen vähän päässyt polskuttelemaan
takapihalle uima-altaaseen.
Kivaa on ollut!
Ja ankkaa on mukava pureksia... =)






Mies kotiutui Vironreissulta
ja näin ihania tuliaisia sain!
Lankoja olin kyllä toivonutkin ja Miehellä on kyllä hyvä maku,
tietää mistä minä tykkään!
Langat on täyttä villaa, mutta silti ihanan pehmoisia
ja kauniit värit:
leijonankeltaista ja tuollainen viininpuneinen.

Suunnitelmissa ja haaveissa on matka loppuvuodesta Tallinnaan.
Niin odotan sitä, että ihan itse pääsisi noita lankoja valkkaamaan!

Nyt pieni tauko tiedossa,
kun pitää pakkailla ja ensiviikon olemme sitten lomailemassa:
Kivaa päästä mökille luonnonrauhaan ja hyvään seuraan!