maanantai 31. joulukuuta 2012

Lisää lahjoja...


Vielä lisää sukkia tälle vuodelle...




Sukkia tuli kudottua jokunen pari ennen Joulua...
Omaa perhettäkin lahjoin sukilla - sukat siis myös Veljelle ja S:lle,
Äidille ja Isälle.
Veljen mustissa sukissa varressa kuvio Petäjät-sukista,
ei kyllä ollenkaan näy kuvassa
ja Isän sukat on ihan tavikset.




S:n ja Äidin sukissa helppoa ja nättiä pitsi-palmikkoa täältä.





Tyttösen tädille toiveesta polvisukat.


Lankoina raidallisissa ja harmaissa Nallea,
punaiset ja mustat Vikingin Vilmaa ja Villeä.



lauantai 29. joulukuuta 2012

Lahjoja


Joulu tuli ja menikin nopeasti.
Nyt voipi jo kurkistaa annettuihin paketteihin,
joista osasta löytyi perinteisesti myös itsetehtyjä juttuja...




Ensimmäisenä Tyttösen Hoitotätien paketit.
Päädyin lopulta paketoimaan ihan ruskealla paperilla,
kylkeen liimasin pienen kakkupaperin
ja punaista nauhaa tottakai!





Viimevuotiset polvisukat saivat sen verran kehuja
ja ovat olleet kovassa käytössä,
niinpä tänäkin vuonna tein Heille polvarit
poistovärisestä Nallesta, puikot 3 mm.



tiistai 18. joulukuuta 2012

Enkeleitä



Viikonloppuna askarreltiin Tyttösen kanssa yhdessä enkeleitä.
Töihin alunperin omasta päästä ideoitu malli,
kotimateriaaleihin muokattuna.
Pohjana siis perinteisesti paperilla päällystetty wc-paperirulla, kakkupaperia siipinä
ja hiuksiksi sopi hienosti kapea lenkeillä oleva kuusennauha,
melkolailla kotoa löytyviä aineksia siis.
Kasvot Tyttönen piirsi ihan itse.

Hienosti sujui tekeminen ja enkeleistä tuli aivan ihania!
Tyttönen oli kyllä sitä mieltä, että nämä on keijuja. =)




Koko Enkelparvi.




sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Jouluvauvalle




Ystäväperheeseen syntyi viimeviikolla pikkuinen Prinsessa,
hänelle muistamisena lämpimiä  valkoisia villa-asusteita.

Settiin valitsin aikoinaan ominakin lemppareina olleita villajuttuja:
perinteinen siksak-myssy, pitkävartiset sukat
ja ihan omasta päästä kudotut pikkutumput.
Lankana näissä kaikissa on ihanan pehmoinen ja sopivan ohut 
Vikingin Vilma ja puikot 3 mm.



sunnuntai 9. joulukuuta 2012

"I-ha-haa!"



Tein jo aikoja sitten Tyttöselle kepparin,
se vain on jäänyt kuvaamatta...
Nyt on sopiva hetki se kuitenkin laittaa tänne,
kun hevonen on päässyt kovaan käyttöön Prinsessan ratsuna.




Silmukkamääriä en enää muista,
mutta keppari on tehty ison villasukan malliseksi
Virosta ostetusta monivärisestä hahtuvasta.




Harjan tein vetämällä sukan läpi hahtuvatupsuja,
jotka sitten pyörittelin nyörin tapaan
ja huovutin koko helahoidon samalla kertaa pesukoneessa.
Silmät on kirjottu käsin lisänä mustat napit.




Turvan kohtaa ompelin sisäpuolelta hiukan yhteen,
ihan kivasti antaa ilmettä, mutta seuraavan tekisin silti hiukan toisin.
Pää on täytetty vanulla
ja lopuksi vedetty nippusiteellä tiukasti kiinni kepin ympärille.




tiistai 4. joulukuuta 2012

Kunnasta




Joulua odotellessa voi vaikkapa lueskella Joulupukkitarinoita...
Kunnaksen joulukirjat on ihania, Noitarumpu on ihan Tyttösen suosikki.
Tämä kirja löytyi meille kirpparilta 2,5 eurolla.



sunnuntai 2. joulukuuta 2012

"Joulu on taas..."



No ei nyt aivan Joulu, vaikka lähestyykin hurjaa vauhtia!
Kuitenkin alkoi Joulukuu ja nyt on jo ensimmäinen adventti.
Meillä otettiin jo viimeviikonloppuna pieni varaslähtö joulunodotukseen,
kun laitoin jouluvalot sisälle ja pihalle,
tarvitsi niiin valoa pimeyden keskelle.

Jouluverhotkin on jo vaihdettu
ja Joulun lähestymistä on  helppo seurata Tyttösen Joulusukka-kalenterista.
Tyttönen olikin aivan silmät pyöreinä hämmästyksestä,
kun sai kurkistaa ensimmäiseen sukkaan josta löytyi Pet Shop kissa. =)




Tyttösen kanssa aloitettiin myös vähän jouluaskarteluita
perinteisellä "pistelyllä".
Pistelyneulan askartelin jo viimetalvena cernit-massasta ja paksusta neulasta,
silloin vain ei homma vielä kovinkaan kiinnostanut...
Nyt tein parannellun version kuivuneesta mustekynästä:
sisuskalut pois ja tilalle hiukan kuumaliimaa ja neula, 
toimiva ja hyvin käteensopiva pistelyneula tuli!




Piirretään siis vain haluttu kuvio pahviin,
jokin pehmeä alusta pistelyä varten -meillä ohutta superlonia, retkipatjakin käy hyvin-
ja pistelyneula.
Sitten vain pistelemään...




Ja Tyttönenhän pisteli!
Ensimmäinen valmiiksi saatu pistely kuvio ikinä.
Hyvin tuli pisteltyä viivalle, joskin aika paljon myös keskelle...
No, tästä on hyvä jatkaa harjoituksia,
josko saataisiin lisääkin tonttuja Jouluksi.
Tyttönen kyllä innostui hommasta ja muutenkin tykkää kovasti näpertelystä.


 Mukavaa Joulunodotusta kaikille!




sunnuntai 18. marraskuuta 2012

TimanttiHääpäivä




Lauantaina juhlistettiin lähisuvun kera 
Isovanhempieni TimanttiHääpäivää 
eli yhteistä taivalta takana kunnioitettavat 60 vuotta!

He eivät toivoneet lahjoja
mutta halusin kuitenkin muistaa molempia lämpöisillä villasukilla,
Vaarille harmaat ja Mummolle punaiset, hiukan jo Joulunkin hengessä. =)
Perussukkia, joissa molemmissa lankana ihanan pehmeä 
Vikingin Wilma ja puikot 3 mm.
Vaarin harmaisiin sukkiin nappasin kuvioneuleen Petäjäiset-sukista.
Ja Mummon sukat on melko pikkuruiset...


 Jokin aika sitten törmäsin ihan vahingossa sivuun nimeltä Pic monkey,
jossa on ilmainen kuvankäsittelyohjelma.
Juurikaan en ole kuvia muokannut
mutta tuo näytti olevan melko helppo käyttää aloittelijallekin.
Muutamia kuvia tässä testannut...
Joulukorttikuva seuraaksi suunnitelmissa tehdä,
kunhan saisi ensinnä otettua sopivan kuvan...





maanantai 12. marraskuuta 2012

Isäinpäivänä




Isäinpäivänä annettiin myös itsetehtyjä juttuja.
Tyttösen kanssa yhteistyönä tehtiin Äijälle ja Papalle hauskat kortit.
Idea on napattu alunperin Pinterestistä - töissäkin tätä hyödynnettiin.




Ja IskäMies sai tietysti mm. polvipituiset villasukat,
ovat lämpöiset kun työskentelee paljon ulkosalla.
Lankana vihertävänharmaata Nallea ja puikot 3 mm.


Täällä on ollut hiukan hiljaista,
syystä että sekä Tyttönen että minä sairastettiin Enterorokko,
kurjaakin kurjempi tauti...
Itsellänikin meni kaksi viikkoa ennenkuin pystyi taas pitämään kudinta kädessä...
Lahjasukat oli onneksi saatu hyvissäajoin ennen sairastumista valmiiksi. =)



sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Pukinkonttiin


Viikonloppuna ehdin piiiitkästä aikaa hiukan ompelemaan päikkäriaikana.
Tämä on ollut jo jonkin aikaa suunniteilla
ja nyt vihdoin ehdin sen toteuttaa.




Hipun ohjetta ja kaavoja hyödyntäen ja muokaten 
valmistui säilytyskassi Petseille
joita tulee löytymään Tyttösen joulukalenterista ja tästä kassisesta.

Osittain kierrätyslahja siis tämäkin: Petsit kirppareilta,
kankaat kylläkin puoliksi uusia, vuori kierrätetty vanhasta paksusta lakanasta.





Valitsin aikas herkut värit!
Pallokangasta vaan ei voi vastustaa...




...ja keltainen yrittää esittää "lautaseinää".
Ajatus oli tehdä talon näköinen kassi, toteutus vähän sinnepäin...
Mutta joo, ihan kiva tuli kuitenkin.
Niin ja "talossahan" pitää olla myös ovi ja ikkuna...




torstai 25. lokakuuta 2012

Pieniä tumppuja


Täällä alkaa olla jo lumi maassa,
niimpä täytyy äkkiä laittaa näytille nämä jo hetken käytössäkin olleet tumput...
Siitä harvinaisia kuvia, että sattui aurinkokin tuona päivänä hiukan paistamaan.




Tumput on ihan perustumppuja, oikein peukalokiiloilla tehtynä.
 Tyttösen käteen sopiviksi tehty mittailemalla ja testaamalla matkan varrella.
Kerran yllätin Tyttösen ihan omatoimisestikin testaamasta,
kun kuului puikkojen helinä...
 Molemmat parit on tehty 2,5 mm puikoilla, ihanan ohuita tulivat
ja sopivat hyvin talvella kovilla pakkasilla vaikka kintaan sisäänkin lämmittämään.




Ruskeissa lankana SandnesGardenin Lanett,
ihanan pehmoista merinovillaa.
Pieneksi koristeeksi ja merkiksi tein lopuksi silmukoita jäljitellen pienet sydämet.
Täytyy kyllä sanoa, että helpompi olisi tehdä suoraan kirjoneuleena
mutta tuo peukalokiila hiukan aiheutti päänvaivaa 
ja päädyin sitten vain yhteen sydämeen.




Raidalliset on jämälankaa Tyttösen villasukista
eli Regian raidallista sukkalankaa.
Peukalot on hiukan eriparia, mutta ihan kivat näinkin. =)





lauantai 20. lokakuuta 2012

Petäjät





Tyttösen Kummisedälle kudoin myöhästyneenä synttärimuistamisena
Petäjä-sukat Ulla-neuleen ohjeella.
Lankana tummanharmaa Nalle ja puikot 3 mm.




Tähän malliin törmäsin jo aikoja sitten,
nyt vasta ehdin kokeilemaan...
 Piristävät kivasti yksivärisiä sukkia.
Mallineule taas sarjaa "helppo ja nätti",
pitääpi käyttää toistekkin...
Kuvassa neule ei oikein pääse oikeuksiinsa,
mutta jalassa ovat kivan näköiset.




lauantai 13. lokakuuta 2012

Toivesukat





Kudoin Työkaverille tilauksesta polvisukat,
Kotilieden hyvällä mallilla.
Niistä on tullut niiiin lempparini!
Lankana Regian raidallinen sukkalanka ja puikot 2,5 mm.


 


lauantai 6. lokakuuta 2012

Pikkutalo


Ensimmäinen Hys!-juttu.
Pieni tuunailujuttu Tyttösen Joulupakettiin.
Kyllä nyt saa jo pikkuhiljaa aloitella,
kuitenkin tulee lopulta kiire...




Tyttöselle haaveilin täksi Jouluksi nukkekodista,
mutta tulin siihen tulokseen, että on parempi vielä odotella ensivuoteen...

Kirpparilta löytyi tässä taannoin tälläinen söpö nukketalo 50 centillä
- muovia kylläkin, mutta saapi nyt tässä tapauksessa kelvata...
Talo on juurikin sopivan kokoinen leikkeihin, korkeutta noin 30 cm.




Sisustus vain ei oikein miellyttänyt silmää,
mutta heti näin mielessäni uudet söpöt "tapetit" seinissä...




Nyt vihdoin ehdin "remonttihommiin"...
Lidlistä ostin ihan tätä ajatellen vihkon askartelupapereita,
joista sitten valitsin kivat ja pirteät kuosit, pinkkiä ja vihreää.
Värit ovat luonnossa kirkkaammat ja pikkuisen löytyy kimallustakin.

Tapetit leikkelin vanhoja kaavoina käyttäen.
Laminoin paperit ja leikkelin niin, että ilmataskut jäivät umpeen,
näin talo kestää ihan kunnon vesipesunkin.
Kiinnitin tapetit paikoilleen kaksipuoleisella teipillä
ja hyvä tuli!
Sata kertaa kivempi kuin alkuperäinen!

Asukkaiksi pääsee - ainakin Äidin mielessä-
noita kaveruksia jotka ovat taloa jo testaamassa.
Niitä on vuoden mittaan löytynyt kirppikseltä jonkin verran
ja pääsevät joulukalenterin sukkiinkin täytteeksi.




Talossa on näin ihanat ikkunatkin!




Luukun lukkomekanismi oli rikki.
Löysin laukun jossa oli suuri mutta kuitenkin helposti käytettävä lukko,
se pääsi tähän virkaan,
tarvittiin vain pätkä reppuhihnaa ja muutaman tippa kuumaliimaa.

Kokonaisuus on aikas ihana ja edukaskin vielä! =)






keskiviikko 3. lokakuuta 2012

Villasukka-aika!


Syksy on kulunut hurjan nopeasti,
talvea kohti mennään vauhdilla! 
Arki on ollut kiireistä,
lisänsä antaa syksyn mukanaan tuomat taudit,
flunssaa ja mahatautiakin on ehditty sairastamaan
melkein koko perheen voimin...

Blogihiljaisuudesta huolimatta on illan hiljaisina hetkinä tullut kudottua,
päätteleminen ja kuvaaminen vain on vähän kestänyt...




Ensimmäisenä pääsee kuitenkin näytille
Tyttöselle kutomani villasukat.
Ovat kudottu lempparivillasukkaohjeellani eli Iguleen mallilla
hiukan muokattuna, noin kokoa 24.
Ikävä kyllä ohje on jo poistettu Iguleen sivuilta,
itselläni se onneksi vielä on tallella.

Molemmissa on lankana Regian ohut raidallinen
 villasukkalanka ja puikot 2,5 mm.
On se vaan niin, että nuo ohuet puikot sopivat tällä hetkellä parhaiten käsiini.
Tykkään niin tuosta ohuesta neuleesta ja ovat käytössäkin mieluisia. =)




Molemmat sukat ovat siis polvisukkamallia
ja perinteisen sijaan tein niihin tiimalasikantapään
- ihan loistava lasten sukissa!



torstai 27. syyskuuta 2012

Luumua





Luumunvärinenkin T-paita sai uuden elämän leggareina.
Lily-legginsien kaavalla ommeltu.
Hiukan ovat vajaamittaiset,
tein niin pitkät kun paidasta sai.





keskiviikko 5. syyskuuta 2012

Ja valkoisena...


Viikonloppuna tuli taas ommeltua,
postaaminen vähän jäi, kun minun koneelta katosi tuo bloggerin yläpalkki
jonka avulla kirjaudutaan sisään ja kirjoitellaan...
Onko muilla ollut samanlaista ongelmaa?




Samalla reseptillä paita valkoisesta
 bambi-kankaasta, koko 92 cm.
Olisi ehkä ollut kivempi,
jos tikkaukset olisi tehnyt valkoisella,
ei olisi virheet näkyneet niin hyvin.
Toisaalta nyt tikkaukset yhdistää kivasti ruskean kauluksen paitaan.
Resori kierrätetty vanhasta t-paidasta.




Tätä löytyi Sampsukasta kakkoslaatuisena hiukan edullisempaan hintaan
ja metristä riittää vielä muuhunkin kuin paitaan.
Virhe kankaassa on ihan olematon värin leviäminen silmien kohdalla,
ei  huomaisi jos ei tietäisi. =)




sunnuntai 26. elokuuta 2012

Bambeja





Nyt uskaltauduin jo tilaamaan hiukan jo "oikeitakin" kankaita...

Ottobren Viserrys-paitakaavasta 4/2008  
on jo tullut luottokaava,
toimii hyvin.
Olikin nopsa vaihteesta ommella ihan peruspaita,
ilman  mitään lisäyksiä.
Nyt ompelujälkikin on vihdoin sellaista, että voi tosissaan olla itse tyytyväinen,
kaiken kun pitäisi onnistua aina just eikä melkein...




Bambi-kuosi on aivan ihana!
Tyttömäinen, mutta kuitenkin vaihtelua ainaiseen pinkin ylitarjontaan.
Tätä tilasin valkoisenakin, on ihan yhtä kauniin näköinen.
Tietääkö kukaan muuten saako tätä vielä jostain vihreäpohjaisena?
Sekin olisi aika kiva... =)



lauantai 18. elokuuta 2012

Peso!

Loman loputtua on taas arki palannut
ja ompeluaika vastaavasti jäänyt aikas vähäiseksi...
Tänään kuitenkin ehdin ompelemaan paidan
joka oli Tyttöselle kovin mieluisa. =)




Tyttönen tykkää kovasti Kalamiehen tyttönä kaloista
ja sempä vuoksi Oktonautit on ollut kesän suosikkisarja.
Lomalla näin Ruttunutun Annikan tekemät paidat
ja ajatus Peso-paidasta on ollut siitä saakka mielessä.

Pohjana Ottobren Viserrys-paita perustrikookankaasta,
väri on ihanan turkoosi, hiukan joustavampaa olisi kangas vain saanut olla.




Mustaa velouria minulta puuttui eikä sitä lähikaupastakaan löytynyt.
Musta on tässä samettipintaista lyhytnukkaista kangasta joka itseasiassa
sopii tähän melkeinpä paremmin.
Muut osat ovat velouria ja omasta kangaslaatikosta löytyneitä.

Aplikointi onnistui yli odotusten
ja Tyttönen tykkäsi kovasti, hihkaisi heti "Peso-paita",
itseasiassa jo silloinkin kun näki leivinpaperille piirretyn Peson.

Aplikointi on aika koukuttavaa ja mielenkiintoista puuhaa,
vähän samantyyppistä hommaa kuin palapelien kokoaminen
josta tykkään ylipaljon.
Aplikointi on vain tällä hetkellä helpompaa toteuttaa. 
Ja saa tietysti aikaiseksi uniikkeja vaatteita. =)



sunnuntai 5. elokuuta 2012

Vihreää



Kukkuu!

Kirpparilta löytyi vihreä Paulakukka-paita
josta surautin neliöpipon.
Ruskea pipo kun harmiskseni osoittautui kuitenkin liian pieneksi
ja jatkoi matkaansa kaverin pikkuiselle.

Merkkiä en tähän nyt laittanut,
kun on niin kovin joustavaa tämä täyspuuvilla
ja merkki olisi varmaankin kupruillut rumasti...

Tämä pipo mätsää juurikin täydellisesti Tyttösen syksyhaalarin kanssa,
ostin näet vihreäsomisteisen haalarin, kun tecciä löytyi
uudenveroisena käytettynä edukkaasti.
Syksykelien ulkovaatteet siis hyvällä mallilla! =)




perjantai 3. elokuuta 2012

Aloitus tämäkin...


On pitänyt jo toooosi kauan tehdä vaatteita Tyttösen nukeille.
Siirtänyt ja siirtänyt...
Ja Tyttönen kun ei vielä osaa itse vaatia ompeluja nukeille...

Vähän heikko aloitus vaatetukselle,
toisaalta vaippa kyllä puetaan ihan ensimmäiseksi päälle. =)

Kirpparilta löysin tässä parilla eurolla iiiison palan valkoista velouria
ja siitä liikeni kovastikin kangasta muutamaan vaippaankin.




Kaava vaippaan on Mekkotehdas-kirjasta.
Luin taas huonosti ohjetta ja näissä on nyt kokoa ylimääräisten saumavarojen verran...
Muuten ihan hyvänkokoinen näinkin,
haaraosa olisi saanut olla alkuperäisen kokoinen.

Ompelin vaipan samaan tapaan kuin taskuvaipat aikanaan,
umpinaiseksi tosin.
Hiukan on ehkä paksu vaippa,
mutta toisaalta on näin ehkä aidomman oloinen.
Ihan kunnon AIO-vaippa.

Pari vaippaa on vielä puolitiessä ompelua,
hyvä kuitenkin kun tein testikappaleen.
Seuraaviin laitan leveämpää tarranauhaa ja
jätän kuminauhanpätkän selkäpuolelta pois.

Ja josko sitten niitä vaatteita, kaavoja on kyllä jo hypistelty...



keskiviikko 1. elokuuta 2012

Kolme plus kolme




Lomaohjelmaan on kuulunut myös vaatekaappien siivous
ja poistoon meneviä vaatteita päätyi myös ompelupinoon.
Parista paidasta ompelin lisää pikkareita Dumbo-hipstersien kaavalla,
jo seuraavaa kokoa mutta ovat silti nyt jo ihan käyttökelpoisia.

Sininen trikoo on hiukan paksua näihin,
kuosi on kuitenkin kiva, ei kuitenkaan ehkä muuta olisi tullut ommeltua...




Toisissa tälläistä tyttötiikeriraitaa.
Tämäkin on ihan kiva pikkareissa,
mutta mitähän olen ajatellut paitaa ostaessani?...



sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

Viserrys




Tähtikankaasta paita kokoa 92 cm.

Nyt löytyi hyvä peruspaitakaavakin, 
Viserrys-paita  Ottobresta 4/2008.
Samaa maata kuin leggaritkin,
kivan niukka malli muttei kuitenkaan ihan ihonmyötäinen.
Olisi sitten kaavat kasassa merinokerrastoa varten. =)




Helpoin hihansuuhuolittelu,
asiat voi tehdä helposti ja silti näyttää kivalta.
Ja ihan ehdottomasti reunan huolittelu ennen paidan kasaamista! =)


Näitäkin lisää!




perjantai 27. heinäkuuta 2012

"Mankista"




Meillä asustelee pieni "Mankista" Tyttönen
siispä hällekin piti tehdä oma mansikkalaukku.
Ainekset samat kuin Äidin pussukassa,
malli Mekkotehdas-kirjasta.
Tuli aikas ihana!

Ompelu oli aika näpertelyä, vetoketjukin vain 15 cm pitkä.
Vei hetken ymmärtää kuinka laskokset käännetään,
kun niihin ei sen kummempaa ohjetta ollut kirjassa.

Laukku on käyttäjälleen juurikin sopivan kokoinen,
toisen voisi silti  tehdä himpun verran kaavaa suurentaen.




Laukku on kuvattu missäs muuallakaan
kuin takapihan Metsämansikka penkissä,
josta Tyttönen ahkerasti tyhjentää punaiset pois.
Alkuun kyllä meni raakileitakin
mutta aika nopeasti sitä oppii mitkä marjat on niitä makoisia...