tiistai 16. marraskuuta 2010

Muisteloita ja suunnitelmia

Kädentaitomuisteloita...


Tämän haasteen nappasin maailmalta, vaikutti niin kivalta ja itselle niin rakas aihe.




Arabian uusista muumihahmoista löysin niin itseni. =)



Mitä on nyt tekeillä tai mitä teit viimeksi?

*  Nyt kudotaan ahkerasti villasukkia, joita onkin valmistunut erinäinen määrä.
Lisäksi on työnalla "putkikauluri" kummitytölle.




Millaisia muistoja sinulla on lapsuudesta käsitöihin/muihin kädentaitoihin liittyen?

*  Molemmat mummot olivat käsityöihmisiä, toinen kutoi ja virkkasi, toinen ompeli.
Heiltä molemmilta olen oppini saanut ja molempien kanssa sai taitoja harjoitella ihan pienestä asti.
Erityisen mukavaa oli, kun sai ekoja kertoja ommella mummolassa ompelukoneella.Ikionnellinen olin, kun sain mummolta pieniä kankaanpalasia omaksi ja 
niistä sitten harsin kokoon reppuja, ym.
Muistan myös tutkineeni eräät kerrat mummoni nappilaatikkoa...



Oletko oppinut joltain sukulaiselta tai tutulta esimerkiksi kutomista ennen koulun käsityön tuntien alkamista?

*  Toinen mummoni opetti sormivirkkausta, 
sen enempää en varmaan ennen koulun alkua tehnyt,
mutta koulussa innostuin käsitöistä vielä enemmän
ja ekalla luokalla neuloin mummon avustuksella kaulahuivin ja ensimmäiset tumput.




Parasta koulun käsityön/kuviksen tunneissa?

Käsillä tekeminen.
Yläasteella valinnaisilla käsitöillä oli mukavaa,
kun sai valita itse tehtävät mallit ja niihin materiaalit. 



Entäs pahinta?

*  Se, kun ei itse saanut valita kankaita, korkeintaan värin.
Ja kun ommellessa usein piti harsia... Ja joskus purkaa, siitä en edelleenkään pidä.
Itse tekeminen oli aina kivaa.



Millaiset tuli ensimmäisistä villasukistasi tai lapasista?

*  Ensimmäiset tumput tein ekalla luokalla mummon avustuksella ja ohjauksessa.
Valmiiksi tulivat ja olivat aika muhkuraiset. =)



Onko ompelukone ystävä vai vihollinen?

*  Molempia. =)
Silloin, kun ollaan ystäviä on mukava ommella.
Kun ollaan riidoissa, silloin ei suju mikään ja työ voi saada odottaa nurkassa hyvän tovin...
Niitä säätöjä pitäisi opetella... 



Isotöisin juttu jonka olet koskaan tehnyt?

 *  Minä tykkään näperrellä ja monesti innostun niin, ettei millään viitsisi lopettaa.
Nykyään ei  kylläkään voi enää samalla tavalla syventyä tekemiseen...
Suuritöisimmät  on  olleet Coca Cola-paita  joskus yläasteaikaan ja iso tilkkupeitto.



Kamalin/hienoin vaate jonka olet ommellut?

*  Mitään erityisen hienoa en ole ommellut, aika vähän vaatteita muutenkin.
Sitä pitäisi alkaa harjoittelemaan...
Kamalin on varmaan kankaiset shortsit valinnaisilla käsitöillä.




Mitä itsetehtyä olet antanut joskus lahjaksi?

*   Niitä sukkia tietysti, aika monet parit!
Myös villapaidan, pipoja, pehmoleluja...



Minkä taidon käsityön/askartelun saralta haluaisit oppia?

*  No sitä vaatteiden omepelua, ehdottomasti!



Millainen käsitöihin tai askarteluun liittyvä kauppa saisi sinut riehaantumaan? 
Mitä käsitöihin liittyvää ostit viimeksi?

*  Meiltä löytyy aivan ihana lanka/käsityökauppa, josta löytyy melkein mitä vain.
Ja lankoja tietysti on joka lähtöön, siellä käyn tekemässä suurimman osan ostoksistani.
Nettikaupoista ostan vain sellaista, mitä "meidän" kaupasta ei löydy
ja monet langat on edullisempiakin kuin nettikaupoissa.

Suurensuureen lankakauppaan haluaisin, enkä kyllä tiedä osaisiko sellaisesta mitään valita...
Joulukuussa olen menossa Tallinnaan ja ykkösmatkakohde on Karnaluks!
Saa nähdä kuinka siellä käy... 
Ja viimeksi ostin sukkalankaa ja kirpparilta nukenvaatelankoja. 



Voisiko käsitöistä tulla sinulle ammatti?

* Ehkä sivutoimisesti, se on pienesti ollut pohdinnan alla.
Mutta ehtisikö sitten tekemään enää itselle? Siitä ei voi luopua...



Mitä projekteja on nyt suunnitteilla?

Vaikka mitä! Kaikkea ei vain millään ehdi tekemään...
To do-listalla on nukenvaatteita, joulukalenterin viimeistely, tilkkupeitto, sukkia...



Minä



Sanilta sain tälläisen kivan haasteen.
Nyt onkin sitten tullut muisteltua "vanhoja aikoja" oikein enemmänkin...

Jännä juttu kuinka pienet asiat jäävät mieleen ja tulevat tärkeiksi.
Sen on kyllä huomannut töissäkin lasten kanssa,
että simppelit ja pienet jutut ja leikit on niitä kaikkein suosituimpia.
Löysin muuten kirjastosta tähän aiheeseen liittyvän ihanan kirjan,
laitan siitä myöhemmin pieniä vinkkejä.
Itselle ainakin löytyi siitä monta toteutuskelpoista  ideaa,
kotiin ja töihinkin...



1. Mitä vastasit pienenä kysymykseen- Mikä sinusta tulee isona?
Leipuri, ompelija tai kukkakauppias syystä että:
tykkäsin "leipoa" mutakakkuja, "ommella" ja kerätä kukkia. =)


2.Mitkä olivat sarjakuvien/piirrettyjen lemppareitasi.
Kaikki nuo vanhat klassikot, kunnon piirretyt:
Peukaloisen retket, Taotao, Matka maailman ympäri, Maija Mehiläinen, 
Pekka Töpöhäntä, Tohtori Sykerö, Olipa kerran ihminen...
Nuo vanhat on kyllä niin paljon parempia kuin nämä nykyiset piirretyt!


3. Lempileikkejäsi?
Paljon leikin pikkuveljen kanssa tai yksin, kun asuttiin kaukana keskustasta.
Kotileikkiä tuli leikittyä paljon.
Kesällä ulkona tein mutakakkuja ja "kokkailin" paljon, ulkona tuli muutenkin leikittyä paljon.
Mummon napit oli myös kiehtovia.
Vähän isompana pidin kovasti hevosista, mutta kun en päässyt ratsastamaan
talutin koiraamme ja opetin sitä hyppäämään esteitä. =)
Ja Barbi-leikkejä tietysti myös.


4.Parhaat synttärisi ja miksi?
Parhaiten muistan ensimmäiset kaverisynttärit ekan luokan lopussa.
Alkukesästä kun olen syntynyt,
oli tarjoilu ulkona pihapöydällä puun katveessa ja leikit ulkona.
Ja kuinka sai pukea päälle kauniin kesämekon,
kun oli kesän ensimmäisiä lämpöisiä päiviä.


5. Mistä urheilusta pidit/harrastit?!
Pikkukoulussa kun olimme, tytötkin pelasivat liikunnalla jääkiekkoa/-palloa
ja siitä aloin vähän isompana tykäämään kovasti.
Kaukalo oli aivan koulun vieressä ja välitunnitkin pelattiin useimmiten.
Yläluokilla ollessa pelaaminensujuikin ihan mukavasti.
Korkeushyppy oli kanssa koulussa kivaa,
sen kummemmin en ole liikuntaa harrastanut, omaksi huviksi vain.


6. Ensimmäinen musiikki-idollisi?!
Jonna Tervomaa oli hyvä, minulla oli kasetti ja sitä kuuntelin paljon!
Bocart Co oli myös hyvä ja tietysti Dingo! =)


7. Paras joululahjasi/muu lahja minkä olet saanut?!
Nukke oli paras lahja aivan pienenä 
ja yläasteikäisenä olin ikionnellinen, kun sain "kaksipesäisen" mankan.



8. Mitä olisit elämässäsi halunnut tehdä, jota et vielä ole tehnyt?!
Vaikkapa rakentaa talon. Se oma talo kun on suurin haave.
Toivottavsti se myös pian toteutuu...


9. Lisää lapsuudenaikainen kuva
Kaikki lapsuuskuvat on kansiossa, joten jätän tämän väliin...



Tätä en nyt tällä kertaa laita eteenpäin,
mutta napata saa ken haluaa!




sunnuntai 14. marraskuuta 2010

Isäinpäivää



Tänään vietettiin meillä jo toista Isäinpäivää,
ensimmäinen sujui jännittävissä tunnelmissa: Tyttönen kun syntyi Isäinpäivälahjaksi klo 13.16.
Tämä päivä vietettiin rauhallisissa tunnelmissa,
aamulla kahviteltiin, kakkua ei ollut kun Mies ei oikein ole makean ystävä.
Eilen kävimme jo minun Isääni onnittelemassa
ja tänään toista pappaa.
Isovaaria mennään vielä katsomaan tuonnempana.


Ja lahjasalaisuuksia voi nyt esitellä...






Sukat Iskälle / Miehelle

Malli: perus sukat
Lanka: Novita Seiskaveikka
Puikot: Knit pro 3,5 mm


Miehelle tein tummanharmaat perus sukat 
jalkoja lämmittämään etenkin kalareissuja ajatellen.
Sukkia kun on muutenkin ollut toiveissa.
Nämä on vähän paksummat sukat ja
lämmittävät sitten talvikeleillä enemmän ulkosalla.

Ja Muumi-pappa muki lisäksi tietenkin,
nyt on kummallakin oikein "nimikkomukit".
Löytyyhän tuolta papalta vielä onki kädestä,
niinkuin meidänkin Iskältä. =)
Muutenkin meillä tykätään muumeista kovasti. =)






Isovaarin sukat

Malli: perus sukat
Lanka: Lappajärven värjäämön sukkalanka
Puikot: Knit pro 3 mm


Isovaarillekin jalkojen lämmikettä...
Perussukat, vähän ohuempaa laatua, melko lyhyillä varsilla.
Näissä oli vähän tikuteltavaa:
isot sukat ja pienet puikot.



Hyvää Isäinpäivää vielä kaikille!



keskiviikko 10. marraskuuta 2010

Nuhalääkettä



Tämän vuoden aikana on opittu myös,
että vanhat kunnon konstit tepsivät vauvan nuhan hoitoon kaikkein parhaiten.
Siis valkosipulia nukkuvan vauvan lähelle ja olo helpottuu.
Ainakin meillä on toiminut hyvin.
Ja miksei tämä tietysti toimi aikuisillakin. 
Miinuspuoli tietysti on, että koko makuuhuone on vahvasti valkosipulintuoksuinen. =) 






Tähän asti pilkotut valkosipulinkynnet ovat olleet harson mutkaan käärittyinä.
Tänään alkoi Tyttösen nenä taas tuhista
ja aloin miettimään, mihin ne saisi paremmin ja kauniimmin laitettua.

Ja niinpä päädyin virkkaamaan valkosipulia varten pienen pussukan,
vähän perinteisen sipulipussin näköisen, pienemmän vain,
summissa omasta päästä.
Tämä mahtuu hyvin kämmenelle.






Lankana oli ohut kalalanka ja koukku kokoa 2,5 mm.
Mallivirkkaus on ihan vain pylväitä tehtynä edellisen kerroksen pylväiden väliin.
Näin tuli tuo reikäisyys, mutta reiät ovat niin pieniä,
että valkosipulinkynnet pysyvät hyvin pussin sisällä.

Yläreunaan tein taas tietysti piparireunuksen.
Ohuen satiininauhan pujotin suoraan valmiisiin reikiin.
Ja sitten vain pussi roikkumaan Tyttösen sängynpäätyyn,
tietysti sen verran korkealle, ettei Tyttönen sitä saa käsiinsä.





Pelittää



Eilen vaunuilimme läpi tuulen
ja samalla löytyi ihan huippujuttuja kirpparilta...









Lohikäärme-peli 1 €

TOMYn peli vuodelta 1987, ehjä ja kaikki osatkin tallessa.
Ihan huippu!
Miehen kanssa kokeiltiin ja sopii hyvin aikuisillekin! =)






Trivial Pursuit 2 €

Tämä on vuoden 1985 painos, "uusia" ja vaikeampia kysymyksiä.


Aina välillä pidämme peli-iltoja, nykyään kylläkin harvemmin,
mutta luulempa, että näitä tulee viimeistään joulunaikaan porukalla testattua.
Mikäs sen mukavempaa puuhaa joulunpyhille!
Luulen, että tuo lohikäärme-peli voi olla aika koukuttava. =)






Lankaakin löytyi, puuvillalankaa 0,50 € /kerä






Ja vielä pikku-Peppi 0,20 €



Sukkiakin on valmistunut melkoinen kasa,
odottavat vielä päättelemistä ja kuvaamista. =)
Osan esittelen vasta joulun jälkeen...







maanantai 8. marraskuuta 2010

Yksivuotias



Tyttönen on tänään yksivuotias !
Vuosi on kulunut niin nopeasti...



  


Meillä on iloinen ja aurinkoinen tyttö, joka jo osaa paljon kaikenlaista:

kävelee jo melko tukevasti
 leikkii ja touhuaa
on sisukas ja innokas tutkija 
lempipuuhaa on kirjojen lukeminen
pitää kovasti musiikista ja "tanssii" paljon 
pistelee sormin ruokaa suuhun ja maistelee rohkeasti uusia makuja
höpöttelee paljon, pari "sanaakin" jo käytössä ja ymmärtää paljon asioita
 pottailee 


Kulunut vuosi on ollut ihana,
on saanut seurata tuon pienen kasvua ja kehitystä.
Huonoja päiviäkin on tietysti mukaan mahtunut,
mutta enimmäkseen kuitenkin niitä hyviä.
Tyttönen on ollut helppo lapsi:
pääsääntöisesti syönyt ja nukkunut hyvin, 
"rytmit" on menneet aikalailla itsekseen kohdalleen, ym.



Synttäreitä juhlittiin viikonloppuna,
vieraina olivat kummit, isovanhemmat, isoisovanhemmat, eno ja serkut.
 Viimeviikko menikin melkein leipoen ja siivoten,
harmi vain etten huomannut ja ehtinyt tarjottavista kuvia ottamaan...






 Tyttönen sai paljon ihania lahjoja:






Käyttötavaraa ja vaatteita






Ja vähän tietysti lelujakin...


  
Nyt sitten taas paluu arkeen ja joulujuttuja valmistelemaan...  =)






torstai 4. marraskuuta 2010

Pikatikki



Kauan on pitänyt kokeilla vaatteiden ompelua
ja nyt sitten varovainen aloitus pikaisella tuunauksella. =)






Ennen...

Ensin löytyi kirpparilta eurolla ihana Finnwearin Muumi-paita kokoa 70 cm.
Paita on aivan ihanan pehmoista ohutta collegea 
ja muumeista on jo tullut Tyttösen lemppareita.

Mutta...

Paita oli kovin lyhyen oloinen ja jotenkin vierastan noita suoria paidanhelmoja.
Muutenkin halusin tälle ihanalle paidalle pidemmän käyttöiän,
kohta kun siirrytään 80 cm vaatteisiin. 
Tämä kun hartioiden puolesta menee, mutta pituus alkaisi pian loppumaan.






Ja jälkeen...

Ratkoin paidan helman auki, josta tuli lisää pituutta noin 2 cm
ja sen jälkeen ompelin vanhasta t-paidasta noin 10 cm "resorin" paidan helmaan.
Valkoinen sopii muumin kanssa hyvin yhteen ja raikastaa paidan ilmettä.

Valmista!

Oli kyllä nopea ja helppo tehdä,
kerrankin sain homman tehtyä parin päivän sisään valmiiksi,
monesti kun tuollaiset pienetkin hommat jää roikkumaan... 
Tuli kyllä ihan kiva paita,
tykästyin tässä jokin aika sitten näihin pitkänmallisiin paitoihin,
pitäisi saada pari lisää...









Edit: Vielä pari sovituskuvaa,
kun Tyttönen heräsi päikkäreiltä.
Sopiva tuli!