keskiviikko 21. huhtikuuta 2010

Nuukailua

Monesta blogista on tullut vastaan Nuukuusviikon vinkkejä.
Meillä ei erityisesti vietetä nuukuusviikkoa, 
vaan näin opiskelijaperheenä joudumme nuukailemaan ihan joka päivä.
Emme oikeastaan silti koe jäävämme mistään paitsi,
pienelläkin rahalla saa paljon, kun katsoo miten sen käyttää.
Tietysti joskus sortuu vähän tuhlaamaankin
ja välillä harmittaa, kun jotain ei vain yksinkertaisesti ole varaa ostaa.

En ole mikään ekoihminen,
mutta yritän silti parhaani mukaan tehdä hyviä tekoja. =)
Kierrätystä harrastan vaihtelevasti
mutta paperit, lasit, paristot menevät kierrätyspisteeseen.
Biojätteestä osan tuhoaa kissat. =)

Nuukailua ja ekoilua on tietysti nuo kestovaipat,
joiden käyttöön päästiin jokin aika sitten.
Nyt homma alkaa sujua ja tykkään!

Nuukailua on tietyllä tapaa tuo itse tekeminen eli käsityöt,
usein vielä kierrätysmateriaaleista, jolloin hintakin on pienempi.
Meillä tässä kohtaa säästetään paljon,
me kun Miehen kanssa ollaan molemmat kovia väkertämään
ja Mies rakentelee ja korjaa vaikka mitä!

Kirppiksillä kierretään koko perhe
ja edullisia löytöjä tulee paljon, osa lisäksi tuunataan tai korjataan itse.
Tyttöselle suuri osa vaatteista on kierrätettyjä,
samoin lelut ja valmiiksi ostetut kirjat.
Yritän ostaa hyviä ja kestäviä tuotteita.

Nuukailua harrastamme paljon myös ruoanvalmistuksessa.
Melkein kaikki ruoka tehdään alusta alkaen,
ei siis juurikaan käytetä eineksiä.
Osaksi tämä siitäkin syystä, että olemme keliaakikkoja, 
mutta tuleepa tämänkin takia syötyä tervellisempää ruokaa.
Tyttöselle olen tehnyt kaikki "ruoka"soseet itse,
aika nopsaa hommaa kuitenkin ja Tyttö tykkää.
Ja puurot Tyttöselle keitetään kunnon Elovenasta,
tällä linjalla mennään jatkossakin.

Tietysti kaikessa tulee vertailtua hintoja, ostettua tarjouksista ja tottakai ale-myynneistä.



Tässä muutama kestävä kirppislöytö menneiltä viikoilta:






Puinen muistipeli 3€, aivan kuin uusi!






Brion rakennuspalikat 3€






Puinen muumipalapeli 3€



Toinen haaste mihin olen törmännyt on Miksi bloggaat?

Melkein pari vuotta seurailin ja ihastelin muiden blogeja,
kunnes reilu vuosi sitten uskaltauduin aloittamaan oman.

Aloittaessani oli aikomukseni esitellä ja taltioida itselle omia aikaansaannoksia.
Juttuja käsitöistä ja kokeiluista laidasta laitaan...
Alku oli vähän hiljainen, mutta viimekesänä innostuin ja opin tuon bloggamisen niksit paremmin.
Sen jälkeen on tullut bloggailtua useammin.
Mukaan ovat tulleet Tyttösen touhuilut, paljolti myös siksi,
että suureksi osaksi tekemäni jutut on Tyttöselle.
Samoin on alkanut ilmestyä kuvia ihanista löydöistä,
ne ei ehkä muita kiinnosta, mutta itse olen onnellinen jos satun tekemään hyvän löydön.

Ulkoasu ja kirjoittamistyyli on kovasti muuttunut alun jälkeen.
Ja kuvaamista on tullut harjoiteltua,
parempia kuvia silti vielä haluan, ehkäpä asiaa auttaa pidentyneet päivät.

Edelleen seuraan ahkerasti muiden blogeja,
nykyään jo useammin kommentoinkin.
Itsekin tykkään kovasti kommenteista,
on mukavaa saada kannustusta ja se motivoi taas tekemään lisää.
Muiden blogeista poimin aina välillä ideoita,
muokkaan niitä taas eteenpäin ja omanlaisikseni.
Ideoita tahtoo tulla niin paljon, ettei kaikkea ihanaa ehdi millään tekemään.
Ja tietysti on mukavaa, jos joku sattumalta noukkii täältä ideoita,
sitähän varten nämä blogit ovat.
Ideoiden ja onnistumisten, joskus myös epäonnistumisten, jakamiseen!
Kiva tietysti myös tätä kautta "tutustua" samanhenkisiin ihmisiin!

Jaettu ilo on kaksinkertainen ilo! =)





8 kommenttia:

  1. Meilläkin nuukailu vähän niinkuin elämäntapa :) Toki, ekologisuutta saismme kyllä lisätä. Einekset meilläkin pannassa jo allergioiden takia ja kyllä siinä säästäkin kun itse ruuat laittaa. Bloggaamisen yksi suurimmista iloista ja tavallaan suruistakin on just mainitsemasi ihanat IDEAT. Ilo siitä, että niin paljon kaikkea kivaa kokeilemisen arvoista tulee vastaan ja jonkinlainen suru siitä ,ettei kaikkea yksinkertaisesti ehdi...

    VastaaPoista
  2. Ihania löytöjä olet taas tehnyt :) Oikeastaan mekin nuukaillaan normaalisti, mutta ajattelin nyt hippasen enemmän panostaa. Eineksiä käytetään harvoin ja jos käytetään niin valehtelematta ostan aina alelapulla varustettuna ;) Meillä tulot tippuu rajusti elokuussa ellen pääse töihin, niin pitäisi siinäkin suhteessa pohtia vielä omia elämäntapoja. Ehkä pitäisi alkaa säästötilille laittaa paria kymppiä kuukaudessa? Olisi edes hätäpäivän varalle hieman käytössä..

    VastaaPoista
  3. Tosi hyvänlaatuisia löytöjä oot tehnyt.Minusta on mukava seurata aina mitä muut kirppareilta löytää :)
    Meille taitaa tulla nuukuus kesä,kun elellään vain miun äitiysrahalla ja lapsilisällä :)mutta silloinhan sitä on kaikkein luovimmiillaan,kun mitään ei saa "valmiina"vaan joutuu miettimään ja tekemään itse.Mä jopa viimevuonna ostin kirppareilta vanhoja villapaitoja ja purin ne ja tein siitä langasta uusia tuotteita.Halvempia ja saa enemmän lankaa :D jos jaksaa vaan purkaa..

    VastaaPoista
  4. Elämäntapa tämä tosiaan on. =) Kirppareita kierrän silloinkin, kun olen töissä. Miksi suotta maksaa itseään kipeäksi, jos voi samoja tavaroita saada paljon edullisemin? Kirpparilla käydessä on aina se tietty jännitys ja ilo siitä, kun tekee hyviä löytöjä. Kieltämättä pienituloisena tulee käytettyä luovuutta ja mielikuvista kovasti. Ja se mielihyvä, kun saa omin käsin tehtyä jotain kaunista ja/tai hyödyllistä, usein myös pienellä budjetilla. =)

    VastaaPoista
  5. Miksi suotta maksaa itseään kipeäksi, jos voi samoja tavaroita saada paljon edullisemin? - Tuohon on pakko yhtyä niin täydellisen 100%:sesti :)

    VastaaPoista
  6. Aivan ihana neule. Kyllä kelpaisi meidän 4 vuotiaankin käyttöön! Voi kumpa olisi hiukan enemmään aikaa niin kokeilisin tehdä tuollaisen meillekkin. Neulominenkaan ei harmikseni ole vahvimpia puoliani...

    VastaaPoista
  7. Jaha. Edellienn komemnttini meni yhtä aijottua ylemmäs.
    mutat tätäkin oli tarkoitus kommentoida. Olet todella hyvät löydät tehnyt kirpparilta.
    Nuo muisti ja palapelit ovat aina varmoja suosikkeja meidänkin lapsilta ja et paljoa edes maksanut!

    VastaaPoista
  8. Kiitos! Ja tervetuloa! Nuo on ihan peruspelejä ja toivottavasti tulee myöhemmin ahkeraan käyttöön. Pelejä ja kirjoja kyllä kannattaa ostaa, kun tulee edullisia ja hyväkuntoisia vastaan. Varsinkin nuo puiset on kestäviä! =)

    VastaaPoista