Vähän aika sitten törmäsin blogistaniassa ihanaan keräykseen
ja päätin minäkin osallistua.
Innostuin niin, että lopulta keräykseen lähti kolme peittoa. =)
Kosketti tuo asia kovasti,
oma tyttökin kun oli kovin pieni syntyessään vaikkei keskonen ollutkaan.
Pienet tarvitsevat kovasti lämpöä ympärilleen ja hienoa,
että keräyksiä järjestetään myös kotimaassa apua tarvitseville.
Mikä sitten on Nuppupeitto-keräys?
Nupulle peitto on syksyn 2010 aikana toteutettava keräys,
jonka tarkoituksena on kerätä Helsingin Lastenklinikan
vastasyntyneiden teho-osaston keskosille
tai muuten teho-osastolla yöpyville vauvoille pieniä tilkkupeittoja.
Peitot tosiaan ovat pieniä: 40 x 40 tai 50 x 50 cm.
Ne valmistetaan vapaalla tyylillä ommellen / tilkkuillen puuvillakankaasta,
taustaan voi käyttää myös fleeceä, joka lämmittää pikkuista mukavasti.
Haastan
jokaisen tätä lukevan tekemään omalla tyylillään
jokaisen tätä lukevan tekemään omalla tyylillään
pikkuisen peiton,
peiton tekemiseen kun kuluu vain vähän aikaa ja materiaalia,
mutta lämmittää kovasti pikkuista ja tuo iloa sairaalaympäristöön.
Täältä lisää tietoa peiton tekemisestä.
Nyt kaikki ompelemaan!
Nuppupeitto
Malli: pohjana hirsimökki-plokki
Materiaalit: osa kankaista uusia, osa kierrätettyjä,
vähän liimakangasta ja muliinilankaa aplikointiin.
Koko: 41 x 41 cm
Heti kun ensimmäisen kerran luin asiasta,
päätin peiton tehdä ja mietin, millaisen kuvion peittoon tekisin.
Mikä sopisi pienelle vauvalle ja piristäisi sairaalaympäristössä?
Muutama vuosi sitten tein parikin tilkkupeittoa,
mutten kuitenkaan osaa mitään kummalisia malleja.
Sitten tuli mieleen hirsimökki-plokki ja siitä se ajatus sitten lähti...
Ensin aioin vain tehdä värikkään "hirsimökin",
mutta sitten keksin, että voihan se silti esittää jotain.
Eli peittoon tuli "sateenkaari", ainakin yrittää sitä esittää, ja aurinko.
Valkoinen on pilveä.
Ja että pysytään taivas-teemassa, on takaosa taivaansinistä fleeceä.
Fleece oli aika ohutta, joten laitoin sitä kaksinkertaisena peittoon,
toivottavasti siitä ei tullut kuitenkaan liian paksu.
Peittoon tuli iloinen aurinko,
toivottavasti tuo auringonpaistetta pikkuiselle ja perheelle. =)
Aurinkoihin testasin ensimmäistä kertaa vähän aikaa sitten
ostaamaani uutta liimakangasta, jossa oli paperi toisella puolella.
Aivan mahtavaa käyttää!
Muuta en kyllä enää ostakaan.
Niin helppoa, kun voi kuvion piirtää liimakankaan paperille,
sitten silitetään kiinni aplikaatio-kankaaseen ja leikataan irti.
Ja lopuksi silitetään valmis kuvio kiinni kankaaseen.
Jokapaikassa on varmasti liimaa, eikä tarvitse säheltää leivinpaperin kanssa.
Ylimääräiset kankaanpalat sitten vain säästöön seuraavia aplikaatiota varten,
ei mene kankaita haaskuuseen.
Yhden "peiton" jätin itselle ja siitä tuli Tyttöselle uniprätti.
Kovasti olisi tehnyt mieli ommella peittoihinkin nuo nauhanpätkät,
mutta oli kielto tehdä niin,
nauhat kun voivat satuttaa vauvaa.
Olisi vain tullut pidempi käyttöikä peitoille...
Näin iloinen oli Tyttönen uudesta prätistään!
Prätistä on muuten tullut tärkeä juttu,
se pitää ehdottomasti olla kätösessä, kun aletaan nukuttelemaan.
Onneksi prättien vaihto onnistuu
ja tarpeentullen harsokin käy, mutta jotain pitää olla kädessä.
Aivan ihania peittoja! Aloitin itse yhtä, mutta en vaan OSAA tehdä tilkkutöitä. Ihan 10cm x 10cm paloista kokeilin, mutta hermot meni... Yritän uudelleen heti kun hermot on taas kasassa :D
VastaaPoistaIhania!! Voi miten kaunis ajatus tämä peittoprojekti on!
VastaaPoistaTuo liimapaperi alkoi kiinnostamaan, saanko udella mistä olet ostanut sen?
Tosi piristävän väriset peitot olet tehnyt.Itsekin osallistuihin tuohon hankkeeseen,mutta nyt on jouluompeluksien kanssa niin paljon hommaa että huh huh :)
VastaaPoistaIhana aurinko, pilvet ja sateenkaari :) Hyvä idea! (Ja ihana tarkoitus.)
VastaaPoistaKaunis kiitos!
VastaaPoistaAnna: Onhan tuo tilkkuilu aika näpertämistä, mutta sinänsä helppoa ompelemista, kun on vain suoria saumoja. Tilkkujen pitää olla mahdollisimman samankokoisia, että saa saumat kohdilleen. Itselläni on kangasleikkuri ja se helpottaa hommaa kovasti, nyt olen leikkuria oppinut käyttämään muidenkin kankaiden leikkaamisessa. On kyllä kätevä kapistus, suosittelen.
dibsukka: Tosiaankin paremmin tuo on liimapaperi kuin -kangas. =)
Aikaisemmin olen tehnyt siis kaksipuoleisella harsolla noita aplikaatioita.
Tämän ostin ihan pienestä kangaskaupasta Kankaanpäästä, luulisi että löytyy kangaskaupoista muualtakin. Netistä ainakin Kangastukun sivuilta löytyy vastaavaa liimapaperia. Itsekkään en tiennyt tuollaisen olemassaolosta, mutta jossain blogissa törmäsin kehuihin ja kuulosti niin hyvältä, että pakko oli kokeilla. Ja toimii! =)
Onni: Minullakin jäänyt "tärkeämmät" ompelukset odottelemaan, nyt pitäisi taas jatkaa...
Maiju: Kiitos!
Ihanat peitot! Minulla on vasta suunnittelu asteella nuppu peitto.
VastaaPoistaMinä olen ostanut kaksipuoleista liimapaperia Ottobrelta (Vlieseline Vliesofix).
Mun nupppupeitto on vielä suunnitteluasteella. Kiireellisemmät ompelukset on ajanu ohi. Aion kyllä tehdä sen kunhan saan nuo pakolliset pois alta. Ihanat peitot olet kyllä tehnyt. Piristäviä ovat ainakin. :-)
VastaaPoistaTodella ihanat pirteät peitot, varmasti saajat ovat iloisia :)
VastaaPoistaSuloisia peittoja, kaunis ajatus tehdä lämmikettä pikkuisille :)
VastaaPoistaKiitos! Mukava tehdä jotain hyvän asian puolesta. Tämä on siitä hyvä keräys, että apu menee kokonaisuudessaan perille, eikä kukaan ota omaa palaa välistä. =)
VastaaPoistahienot peitot <3
VastaaPoistaKävin tuolla Nuppupeittojen keräysblogissa kurkkimassa minkälaisia tilkkupeittoideoita kukin on saanut. Oli hienoa nähdä miten erilaisia ideoita eri ihmiset on keksinyt ja aivan erityisesti ihastuin näihin sinun peittoihin, niissä oli jotenkin erilainen tuo tekniikka. Ja jännästi sama peitto on sekä rauhallinen että värikäs. Tykkään!
VastaaPoistaKiittää ja kumartaa! =)
VastaaPoista