perjantai 18. maaliskuuta 2011

Pinkkiä kevääseen


Ilmat alkaa lämmetä kovaa vauhtia
ja pitää alkaa kaivelemaan kevätvaatteita esiin.
Vk-haalarin ostin Tyttöselle jo syksyllä
sekä pari siihen sopivaa hattua,
mutta köykäisempää pipoa tarvitaan vähän myöhemmin.
Vaihteeksi puikoilla siis muutakin kuin sukkia...  =)



Pallo-pipo

Malli: oma
Lanka: Novita Tennessee
Puikot: Knit pro 3mm

Kevätpipo piti tehdä aivan toisella mallilla,
mutta sitten tuli ajatus hunajakenno-neuleen muunnoksesta...
Juuri oikean värinen lankakin löytyi jokin aika sitten kirpparilta
ja  "pallolanka" on iankaikkisen vanhaa Tennesseetä lankakorista,
joka suunnitelmasta poiketen on luonnonvalkoista
mutta sai kelvata tällä kertaa ettei tarvinnut lähteä lankaa ostamaan. 
Hintaa pipolla vajaat 50 centtiä. =)

Ja sitten kutomaan...
Ihan summissa aloin pipoa tekemään
ja kuinka ollakkaan pipo on kudottu melkein pariin kertaan
eka yritys kun oli liian tiukka... =)
Mutta ihan hyvä kuitenkin tuli lopulta,
ensimmäinen tekele kesälangoilla ja nopea sellainen.

Uskaltauduin kutomaan ihan pipon.
Käytetään sitten vaikka aluksi kypärämyssyn kanssa
ja korvaläpättömänä sopii sitten myös pidettäväksi
kesälläkin viileinä päivinä.
Jos vain pysyy päässä...   =)




Päälaelle tein sädekavennukset,
aika kiva yksityiskohta.



Ja vähän eri kulmasta vielä...


Väri piristää muuten niin tummaa haalaria.
Tumman ostin ihan käytännön syistä,
josko pysyisi käyttökelpoisena pidempään.
Settiin löytyi vielä kirpparilta sopivat hanskatkin. =)
Asusteiden väri on napattu haalarin yläosan ruutukuosista.


Tykkään! 



12 kommenttia:

  1. Mahdottoman söpö pipo!! Kiva kevätasu muutenkin :) Mie laskeskelin että viime syksyn vk-haalarin pitäis mahtua tänäkin keväänä, mutta tuo lapsi on venähtänyt niin mahdottomasti että kuinkahan käy :S

    VastaaPoista
  2. Söpö pipo! Tosi kivan näköinen malli. Noi pallot näyttää mun silmään ihan pilviltä.

    VastaaPoista
  3. Kiitos!

    Emma: Ostin tuon haalarin tosiaan syksyllä. On vähän vielä iso, kun Tyttönen kasvaa hitaanlaisesti. Mutta meneepä sitten vielä syksylläkin. =)

    Marjuska: Pallojen muoto tosiaan vähän kärsii, kun pipo on päässä, mutta ihan kiva noinkin. =)

    VastaaPoista
  4. Tulipa ihanan keväinen herkku. Tykkään:)

    VastaaPoista
  5. Onpas hieno :) Pipoja on kyllä hauska ja nopea tehdä..itsellä pitää jo alkaa rajoittaa niiden tekoa,tuntuu et niitä alkaa olla jo joka lähtöön..varsinkin lapsella :D

    VastaaPoista
  6. Äärettömän ihana ja söpö pipo!!

    VastaaPoista
  7. Ihana pipo :)
    Pitäisi uskaltaa itsekin kokeilla pipon neulomista.. Siinä vaan itsellä se pelko, että jos heti ei mene putkeen, jää pipo tekemättä :D

    VastaaPoista
  8. Kiitos kaikille!

    Kadonnut nappi: Pipoja on kyllä nopea kutoa, varsinkin noita pieniä ja lankaakin menee vain rippu.=)

    Anu: Kokeilemaan vain. Minulla kanssa tahtoo työt jäädä lojumaan, jos purkamista on edessä... =)

    VastaaPoista
  9. TUli hirmu kiva! Minullekin käy usein niin, että ekalla kerralla ei heti osu silmukkamäärät kohdalleen. Siitä syystä olisi kiva välillä tehdä ihan ohjeesta. Tummat ulkovaateet pysyvät kyllä siistimpinä pidempään ja onneksi asusteilla saa kivasti väriä ja ilmettä. Ei mene enää kauan kun toppahaalarit saa pakata pois, kivaa :)

    VastaaPoista
  10. Kiitos! Kohta varmaan päästään näitäkin käyttämään. =) Kyllä ulkovaatteissa ainakin alaosan pitäisi olla tumma, tässä on väri kyllä tosi kaunis tumma luumu. Ja asusteilla tosiaan saa piristystä ja vaihtelua.

    VastaaPoista