perjantai 25. marraskuuta 2011

Kädentaitoja




Minunkin tieni tuonne kulki niinkuin monella muullakin...
Vähän viiveellä vain tämä raportointi,
kun on ollut aika kiiruinen viikko...
Paljonhan tuolla oli nähtävää,
ja onneksi menin lauantaina heti aamusta ennen suurinta ruuhkaa.

Viimeksi olen käynyt messuilla kolme vuotta sitten
ja jotenkin nyt oli uutta katseltavaa kuitenkin vähemmän,
kun monet tuotteet on netin kautta tulleet tutuiksi,
vaikkakin oli niitä mukava nähdä livenä ja hypistellä. =)
Blogikahvila jäi minulta harmikseni vallan väliin,
kun yritin päästä pois ennen ruuhkaa ja kotimatkallekin ennen pimeää.
Suoraansanottuna siis vallan unohdin
vaikka minulla oli neulekin tuota varten laukussa mukana.




Lankasaalis jäi pieneksi,
tuli ostettua vain viisi kerää ihanan violettia Fabelia.
Minulle ihan uusi lanka, hintalaatusuhde ok.
Jotenkaan ei vain viitsinyt ostaa,
kun omasta lankakaupasta saa erikoisempiakin lankoja
kun tarvitsee ja ihan kalliita lankoja en vain raaskinut ostaa...
Ihania kyllä olivat!




Samoin minulla on sen verran hyvä varasto puikkoja ja koukkuja,
ettei niille ollut tarvetta,
mutta kokeeksi ostin yhdet Knit pron neliskanttiset puikot.
Saas näähdä kuinka kutominen näillä onnistuu...




Messuilta ostin myös ensimmäiset Kool-Aid pussit.
Kovasti on kiinnostanut kokeilla noita
ja ensimmäisenä kokeiluvärjäykseen pääsee
Tyttösen villabody.
Nuo värit vain on niin herkullisia!




Nyt miekin sain tälläisen napin koristamaan laukkkua!
Olisin kyllä halunnut "neuloosin", mutta ne oli ehtineet loppua, harmi! =)




Viimeksi käydessäni ostin leveän paistinlastan
joka on ihan huippuhyvä ja nyt sitten muutama lisää,
hyväksi havaittuja ja tarpeeseen.




Itselle löytyi myös ihana iso lasisydän-riipus. LOVE!




Pukinkonttiinkin löytyi juttuja.
Tyttönen tykkää palapeleistä ja nuppipelit on jo ihan helppoja.
Löysin tälläisen ihanan puisen aakkospalapelin
jonka palat on maalattuja ja hintakin oli edullinen. =)
Vähän enemmän tekemistä ja voipi vaikka vahingossa oppia kirjaimiakin. =)




Pakettiin pääsee myös ihanat punaiset nahkakintaat...




...ja nukenhaalari.
Pitäisi niitä vaatteita pikkuhiljaa myös tehdä...




Kotimatkalla poikkesin myös kirpparilla,
kun oli niin sopivasti reitillä.
Löysin tämän ihanan ison Marimekon
Unikko-kassin 6 €:lla.
Tuollaista olinkin kaipaillut!   =)


2 kommenttia:

  1. Tosi kivoja ostoksia, nahkarukkaset varsinkin! Liljallakin on punaiset poronnahkaiset, ne on superlämpimät :)

    VastaaPoista
  2. Itsellänikin on nahkakintaat ja juurikin tuollaiset joissa on resori. Ovat kyllä tosi lämpimät ja resorin ansiosta ei kyllä kylmä tai lumi pääse ranteisiin. En vain voinut olla ostamatta,kun noin pieniä kintaita osui kohdalle ja sainkin nuo vielä aika kivaan hintaan. Kun vain tulisi pakkasia joilla noita voisi pitää... =)

    VastaaPoista