keskiviikko 23. toukokuuta 2012

Hyvää mieltä


Sain Näpiltä jokin aika sitten haasteen, jossa sanotaan näin: 
"Listaa asioita, jotka tuovat hyvää mieltä.
 Ihan sekalaisessa järjestyksessä.
 Haasteeseen kuuluu jakaa vähintään kymmenen hyvän mielen asiaa 
(jos saa haasteen uudelleen, niin ainakin viisi lisää).
 Anna eteenpäin viidelle bloggaajalle. 
Kerro heille, että ovat saaneet haasteen, sekä mainitse haasteen antaja postauksessasi 
(linkitä, jos hänen bloginsa on julkinen).







Perhe - se kaikista Tärkein asia.
Tyttösen kasvamista ja kehittymistä on niin hieno seurata!


 Käsityöt - ilman käsityötä olen aivan hukassa!
Aina pitää olla jotain näperrettävää,
harvoin kuluu päivä ilman, että en ole tehnyt mitään käsilläni.


Luonnonrauha - kulkeminen luonnossa, vaikkakin nykyään liian harvoin.
Haluaisin oman kodin hieman syrjästä, luonnon keskeltä.


Oma aika - nykyään aika "kortilla" mutta
rentoutusta on hetki rauhassa itsekseen, useimmiten kera kutimen. =)


Lukeminen - lueskelen kausiluontoisesti,
sitten kun innostun, luen paljonkin.
Kesäisin tulee luettua enemmän ulkosalla istuen.


Bloggaus - käsitöiden mukanaan tuoma harrastus.
Hyvää mieltä saa etenkin mukavista kommenteista!
Jaettu ilo on yhteinen ilo!


 Uni - liian väsyneenä/valvoneena olen pahalla päällä,
siksi on ihan pakko yrittää mennä ajoissa nukkumaan,
vaikkaikin se näin valoisina iltoina tuottaa hieman vaikeuksia...


Hyvä ruoka - parempi mieli!
Unen lisäksi toinen asia joka pitää pitää säännöllisenä,
seuraus on muuten sama...


Lenkkeily - tykkään liikkua,
 aikaa siihen työssäkäynnin ja työmatkojen takia jää viikolla vähän.
Pitäisi taas ottaa itseään niskasta kiinni.




Siivous - en mitenkään pidä siivouksesta, se on vain pakollinen juttu.
Mutta kun saa paikat siistiksi - tai edes hieman siistimmiksi-
tulee hyvä mieli. =)






En nyt laita haastetta eteenpäin, mutta sen saapi halukkaat napata itselleen.
Kertokaahan, jos vastailette, olisi kiva käydä lukemassa. =)





2 kommenttia:

  1. Kiva kun jaksoit vastata haasteeseen. Hyvin saman tyylisiä asioita löyty listaltasi kuin omastani. :)

    VastaaPoista
  2. Pienellä viiveellä vain... =)

    VastaaPoista