torstai 21. tammikuuta 2010

Villapöksyjä

Nyt sain vihdoinkin villahousuprojektini valmiiksi. Housut on ollut jo hetken valmiina, mutta päättely otti taas kerran aikansa... Se kun ei ole mitenkään lempipuuhaani. Ja jos päättelyä ei heti tee, tahtoo sen tekeminen usein vain venyä ja venyä... Mutta nyt siis valmista ja housut valmiina jalkaan laitettaviksi...


Malli: Tiuhtis-villikset, Kestovaippa-info
Lanka: Baby Ull ja huopuva lanka, jonka nimeä en tiedä (Romania)
Puikot: 4mm ja 4,5mm
Pesu/huovutus: 40C

Jonkin aikaa etsiskelin sopivaa villahousu-mallia ja kestovaippa-infon sivuilta löytyi vihdoin sopiva. Helppo ja nopea malli tehdä, ja hyvin istuvat housut. Erityisesti tykkään siitä, ettei puntteja varten tarvitse noukkia silmukoita vaan kutomista jatketaan jo työssä valmiina olevilla silmukoilla (silmukoiden noukkiminenkaan ei aina innosta...). Resorit tein kaksinkertaisella Baby Ullilla, jotta tiheys pysyi samana. Resorit antavat tällä punaisen sävyllä mukavasti pirteyttä, harmi vain kuvissa se ei kunnolla näy. Valaistus oli huono, vaikka kuvasinkin ulkona.


Ensimmäiset housut tein M-kokoiset (vas), jotka osoittautuivat aivan liian isoiksi, loput ovat NB-kokoisia. Lisäsin silti ohjeeseen pari kertaa nuo ensimmäiset "käännökset", housuihin tuli siten mielestäni tarpeeksi pituutta. Muuten ohje on täys kymppi!


Langan merkkiä en tosiaan tiedä, hyvin samantapaista kuin Huopanen, mutta tästä oli ihania sävyjä tarjolla! Langan ostin "omasta" lankakaupasta Eskolta. Vyötteessä oli sisäpuolella näin hauskasti huovutusohjeet. Toimii. =)


Loppulangoista tein vielä Tyttöselle tumput, jotka on ollut jo jonkin aikaa suunnitteilla. Odotusaikana tekemäni tumput kun ovat alkaneet jo käydä pieniksi ja pakkauksen kintaat kun tuntuvat jotenkin ahtailta. Tälläiset tumput tein jo aikaisemmin, mutta mittasuhteet niissä olivat vähän pielessä ja eivät siksi tänne asti päässeet. Näissä on varrella reilusti mittaa, 12cm, että pysyvät hyvin kädessä ja huovutettu osakin riittävän iso. Näillä pitäisi kyllä tarjeta!

Syksyn ja talven aikana olen kovasti innostunut huovutetuista/ villaisista jutuista ja yksi lämmin juttu on viimeistelyä vaille valmiina. Siitä pian kuvia. Toivottavasti pian päästään Tyttösen kanssa näitä tamineita testaamaan.

2 kommenttia:

  1. Pitäisi itsekin kokeilla tuota huovuttamista, niin ihanan näköisiä nuo ovat ja varmasti käytössä hyviä. Tiuhtis-ohjeeseen olen minäkin ollut todella tyytyväinen, juuri tuon takia ettei tarvitse silmukoita noukkia ja vain yksi lyhyt sauma! Ekaa kertaa eksyin blogiisi, ihania juttuja olet tehnyt, tulen toistekin. =)

    VastaaPoista